Valikko

Posti sähköistääsaapumisilmoitukset

Posti laajentaa sähköiset saapumisilmoitukset pakettilähetyksistä kirjattuihin kirjeisiin. Kirjeen saaja saa lähetyksestä ilmoituksen tekstiviestinä, sähköpostina tai perinteisenä paperi-ilmoituksena.

Ensimmäisenä kirjeiden sähköistä saapumisilmoitusta kokeilee Saunalahti, joka lähettää kirjattuna lähetyksenä muun muassa liittymäkortteja uusille asiakkaille.

Asiakkaan kannalta palvelu ei tuoteryhmäpäällikkö Marko Vannisen merkitse suurta muutosta, mutta operaattori saa oiottua prosessejaan, kun sen ei enää tarvitse kirjoittaa käsin osoitekortteja.

”Olemme painattaneet kirjekuoret edi-tiedonsiirron mukaiseksi niin, että osoitekentässä on valmiina viivakoodi. Kun lähetys on fyysisesti postilla, siitä lähtee paperi-ilmoitus saajalle kotiin. Sähköposti- ja tekstiviesti-ilmoittelukin olisi mahdollisia, mutta siihen emme ole vielä menneet.”

Suurena hyötynä Vanninen pitää lähetysten kuittaamista.

”Saamme reaaliajassa sähköisen kuittauksen, kun kirjattu kirje on haettu postista. Ennen kun oli paperiset kuittaukset, tieto hakemisista tuli meille viiveellä.”

Etäkauppa poikii palveluita

Pakettilähetyksissä sähköiset ennakkoilmoitukset ja saapumisilmoitukset ovat olleet arkipäivää pari vuotta. Sähköisten palveluiden kehittäminen lähti postissa liikkeelle etäkaupan tarpeista.

Nyt sähköinen ilmoittelu on yleistynyt niin, että viime vuonna posti sai yli 600 000 sähköistä saapumisilmoitusta.

Posti aikoo poistaa paketti- ja kuljetusliikenteestä käsityön osuutta. Paketin päällä olevan irrotettavan moniosaisen paperilapun tilalle on tulossa viivakoodin sisältävä tarra, josta postin järjestelmä voi seurata paketin liikkeitä.

Viivakoodimaailmaan siirtyy kesäkuussa Elloksen postimyynti, jolta osoitekorttien käsinkirjoittelun lisäksi jäävät pois pakettien muovitukset.

SAP jyskyttää pohjalla

Postin sähköinen asiointi perustuu lähettäjien antamiin edi-sanomiin. Niissä on muun muassa vastaanottajan yhteystiedot, kännykän numerot ja lähetystunnus. Matkapuhelinnumeroiden syöttämisestä huolehtii paketin lähettäjä.

”Kun kirje tai paketti on postin hihnalla, edi-sanoma kohtaa postin järjestelmän. Järjestelmä lukee heti, että ping: tämä saaja haluaa lähetyksestä ennakko-ilmoituksen tekstiviestinä tähän numeroon”, Postin etäkaupan palveluja kehittävä Tommi Sunikka kuvaa.

Saanti-ilmoitusten kääntäminen kännykän tekstiviestiksi on vaatinut Postissa monen järjestelmän yhteensovittamista.

Posti otti viime syksynä käyttöön SAP-toiminnanohjausjärjestelmän, joka sisältää muun muassa sopimus- ja laskutustiedot. Sähköiseen saapumisilmoitukseen on oma järjestelmänsä. Lähetysten seurantajärjestelmä rekisteröi pakettien ja kirjeiden eri vaiheet. Palvelurekisteri näyttää eri toimistojen aukioloajat ja toimitusaikarekisteri toimitusten perillemenoajat.

Posti tähyileeBaltiaan

Postia patistaa pakettien sutjakkaaseen liikutteluun kiristynyt kilpailutilanne, joka on tuonut DHL.n ja TNT:n tapaiset kansainväliset viestiyritykset Suomen sisäisiin kuljetuksiin. Lisäksi valintamyymälät ja R-kioskit ovat laajentaneet palveluitaan pakettien välittämiseen.

”Kehitys menee siihen suuntaan, että asiakas voi määritellä, haluaako hän noutaa lähetyksensä lähimmästä postikonttorista vai Siwasta”, Sunikka uskoo

Suomen Posti on vastaavasti julistautunut Itämeren alueen toimijaksi. Baltian etäkauppa on Postin tähtäimessä.

”Virossa edin käyttö on pisimmällä. Siellä tilaus-toimitusprosessi voi tulla käyttöön vuoden kuluttua.”

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää