Valikko

TeliaSonera saalistaa kuntia seutuverkolla

Käyvätkö kuntayhtymät tietoliikennetoimittajan koukkuun?

TeliaSonerassa kuitenkin uskotaan, että kuntien kanssa päästään hinnoista sopimukseen.

”Tulevaisuudessa kunnat ostavat tietoliikenneyhteytensä yhä useammin palveluntarjoajilta”, uskoo johtaja Osmo Ruuska, joka TeliaSoneralla vastaa kuntien palvelujen kehityksestä.

Suurin osa kunnista on yritysten tapaan operaattorien asiakkaita. Ruuskan mukaan muutoksen merkkejä on lopuissakin kunnissa.

Kuntayhtymissä säästetään poistamalla päällekkäisiä toimintoja, ja kunnat erikoistuvat yhtymässä tarjoamaan tiettyjä palveluita myös muiden kuntien asukkaille.

Ruuskan mukaan yhteistyö ja yleisesti joustavammat toimintatavat vaativat joustavuutta myös tietotekniikalta. Hän arvelee, että tietotekniikkaa ulkoistetaan, kun sen hallinta käy monimutkaisemmaksi ja julkishallinto haluaa keskittyä lakisääteisiin toimintoihinsa.

”Kuntien olisi pystyttävä hallitsemaan puhelu- ja tietoliikennettä erilaisissa valokuitu- ja kuparikaapeliverkoissa. Samalla on pystyttävä takaamaan tietoturva, Ruuska arvioi.

Hänen mukaansa yrityksistä alkanut kiinnostus langattomiin ratkaisuihin on viiveellä leviämässä myös julkishallintoon. Esimerkiksi sairaaloissa kokeillaan langattomia wlan-verkkoja.

Monta kuntaa yhteenlähiverkkoon

Suurissa kaupungeissa, kuten esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella, on katsottu kannattavammaksi rakentaa laajakaistaverkot itse.

Myös pienet kunnat ovat rakentaneet itse verkkojaan, sillä haja-asutusalueilla ovat operaattorien pyytämät hinnat laajakaistaverkkojen vetämisestä olleet monille kunnille liian korkeita. Tosin osa näistä itse rakennetuista seutuverkoista on muutaman vuoden jälkeen ulkoistettu operaattoreiden hallintaan.

Kunnat kuluttavat tietotekniikkaan ja tietoliikenteeseen yhteensä noin puoli miljardia euroa vuodessa, mikä tarkoittaa vain muutama prosenttia niiden budjeteista. Ruuskan mukaan Sonera olisi erittäin tyytyväinen viidesosaan tästä.

TeliaSonera yrittää houkutella kuntia asiakkaikseen uudella Seutuverkko-palvelullaan. Palvelussa kuntien toimipisteet ja tietoliikenneyhteydet liitetään lähiverkoksi, jota Sonera hallinnoi palveluna. Tähtäimessä ovat kaikki kunnat ja kuntayhteenliittymät, jotka nykyisin tekevät ostopäätöksiä yhä useammin seutukunnittain tai jopa maakunnittain.

”Nykyiset lähiverkkokytkimet ovat tehokkaampia, ja ne mahdollistavat pidemmät etäisyydet kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten”, toteaa osastopäällikkö Pekka Pylkkönen.

Kuntien verkotTeliaSoneran haltuun

Kiinteätä hintaa ei ole, mutta Pylkkönen arvioi, että Seutuverkko-palvelussa esimerkiksi yhden gigabitin liittymän keskihinta on noin tuhat euroa.

”Seutuverkko on konsepti, joka rakennetaan joka kunnalle erikseen, sillä kunnat vaativat omat ratkaisunsa. Kuparia, kuitua, kytkimiä ja palomuuria asennetaan tarpeen mukaan”, sanoo osastopäällikkö Pekka Pylkkönen.

Ratkaisuissa pyritään käyttämään mahdollisuuksien mukaan kunnan alueella jo olemassa olevia verkkoja, jotka TeliaSonera ottaisi hallintaansa. Uusia laajakaistaverkkoja tehtäessä kalleinta ei ole itse kuitukaapeli, vaan sen kaivaminen maahan. Hinta riippuu hyvin paljon etäisyyksistä.

Uusi palvelu on toteutettu jo operaattoreilla käytössä olevalla tekniikalla, joka on nyt tuotteistettu Seutuverkko-paketiksi. Palvelu on jo käytössä Etelä-Pirkanmaan, Äänekosken ja Keuruun alueilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    4. 4

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Euroopan pörssit lähtivät nousuun Italian vaalituloksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää