Pankin ohjelmointiviasta kaaos Kanadassa

Kanadan suurin pankki, RBC eli Royal Bank of Canada ei vieläkään pysty varmuudella kertomaan kymmenelle miljoonalle asiakkaalleen, paljonko näiden tileillä on rahaa. Ohjelmointivirheestä johtuva painajainen jatkuu jo viidettä päivää.
Royal Bankin ongelmat alkoivat maanantaina pankin New Brunswickin provinssin tietoliikennekeskuksesta. Keskuksen kautta RBC käsittelee Atlantin rannikolla sijaitsevan provinssin julkisen sektorin työntekijöiden palkanmaksun.

Maksujen myöhästymisenä alkanut tietokonevika levisi nopeasti muihin provinsseihin ja Royal Bankin asiakaskunnan ulkopuolelle. Nyt muutkaan rahalaitokset eivät kykene välittämään Royal Bankin kautta kulkevia toimeksiantoja asiakkailleen.

Kaaos on johtanut muun muassa kanadalaisten palkkojen maksun viivästymiseen useilla päivillä.

RBC:n johto muistuttaa, että asiakkat voivat silti käyttää tilejään pankkiautomaattien ja konttoreiden kautta.

Tileiltä voi kuitenkin nostaa vain sellaisia summia, joihin asiakkaan kate riitti ennen tilien sotkeentumista, kanadalainen Globe and Mail huomauttaa.

Lehden mukaan RBC ei pysty edes arvioimaan, milloin vika saadaan kuntoon.

Pankin tietoliikennehenkilöstö ei vastaa puheluihin, koska kaikki painavat pitkää päivää vian paikallistamiseksi ja korjaamiseksi. Pankilla on 155 työntekijää vian kimpussa päiväsaikaan. Yötä myöteen vikaa etsii 90 muuta eksperttiä.

Roayl Bank on luvannut korvata asiakkaille aiheutuvat kulut ja olla laskuttamatta tavanomaisia palvelumaksuja niin kauan kuin palvelukaan ei ole pystyssä.

Visalla pomminkestävät systeemit

Tämän hetken tietojen mukaan vika sai alkunsa tavanomaisesta ohjelmointipäivityksestä New Bruswickissa maanantaina. Pankin kansallisen maksuliikenneverkon ylikuormittuminen seuraavina päivinä johti koko palvelun kaatumiseen.

Globe nad Mailin mukaan Royal Bankin yksi palvelu toimii normaalisti. Visa-luottokorttiyhtiö onnistuu pomminvarmasti keräämään rahansa asiakailta muuta pankkitoimintaa ravistelevasta kaaoksesta huolimatta.

Eräs pankin asiakas huomatti kitkerästi, että Visan perintäyksikkö on ollut häneen yhteydessä jo kolme kertaa tällä viikolla.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää