Valikko

Eläköönkunnontyötaistelu!

Rautarouva Margaret Thatcher ei yli vuosikymmenen kestäneen pääministerikautensa aikana pystynyt täysin nujertamaan Britannian työväenliikettä.

Ammattiyhdistysliike todisti elinvoimaisuutensa kuluneella viikolla. Lontoon metrohenkilöstö ilmoitti menevänsä lakkoon ensi torstaina, eli samana päivänä jolloin järjestetään sekä Lontoon pormestarinvaalit että Euroopan parlamentin vaalit.

Lakko on äärimmäisen kiusallinen uudelleen valintaa tavoittelevalle työväenpuolueen pormestarille, Ken Livingstonelle. ”Punaisena Keninä" tunnettu Livingstone valittiin pormestariksi vuonna 2000 osin juuri ay-liikkeen tuella.

Radikaaleista ratkaisuistaan huolimatta Livingstone on kerännyt suosiota sekä kaupunkilaisten että Lontoon Cityn vaikutusvaltaisen liike-elämän keskuudessa.

Nyt ay-liike uhkaa tärvellä vaalit sekä hermostuttaa Lontoon elinkeinoelämän. Lakko maksaa varovaisten arvioiden mukaan yli sata miljoonaa euroa päivässä.

Mitä metrotoimihenkilöt sitten tavoittelevat lakolla? He haluavat 35-tuntisen työviikon sekä 33 000 euron minimipalkan vuodessa. Summa vastaa suomalaisen keskituloisen insinöörin vuositienestejä noin viiden vuoden työkokemuksella. (Metron huoltohenkilöstöä tosin tituleerataan täällä "insinööreiksi")

Lontoon huimiin elinkustannuksiin tai työolosuhteisiin nähden palkkatoiveet eivät ole kohtuuttomat. Metrotoimihenkilöille kuuluisi myös vaarallisen työn lisä mahdollisten terrori-iskujen varalta.

Ratkaisevatko palkankorotukset sitten metroliikenteen ongelmat? on toinen kysymys. Thatcherin vallan aikana metroverkostolle kävi kuten rautateille – se yksityistettiin ja tätä seurasi rappeutuminen.

Kun keskimäärin puolessa viikon työmatkoista metro on joko myöhässä tai ei kulje ollenkaan, jää työmatkaajalle vaihtoehdoksi bussi tai oman auton käyttö. Bussimatka kestää useista uusista linja-autokaistoista huolimatta keskimäärin kaksinkertaisen ajan suhteessa vastaavaan normaaliin metromatkaan. Kohtuullinen kolmen vartin työmatka venähtää puoleksitoista tunniksi.

Yksityisautoilu on puolestaan varsin kallis ja ruuhkien takia stressaava vaihtoehto. Huippuihinsa nousut bensiinin hinta sekä keskusta-alueelta maksettava reilun seitsemän euron ruuhkavero ovat omiaan hillitsemään autoilua, mikä olisi hyvä asia, jos julkinen liikenne tarjoaisi luotettavan vaihtoehdon.

Annan kaupunkilaisena lämpimän tukeni metrotyöntekijöiden lakolle vaalipäivänä, jos se vihdoinkin herättäisi päättäjät ripeisiin toimiin julkisen liikenteen kohentamiseksi.

Lontoo on varoittava esimerkki muille kasvukeskuksille ongelmien lykkäämisestä.

Eikö olisi jo korkea aika, että Helsingin ja Espoon kaupunginisät lopettaisivat iänikuisen nahistelunsa ja käynnistäisivät länsimetron rakentamisen?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    5. 5

      Japanilaisjätti haukkasi banaanikauppias Fyffesin

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      ”Italian ongelmia ei voi verrata EU:n pankkikriisiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää