Amerikassa halutaan salkunhoitajien palkat julkisiksi

Yhdysvaltain markkinavalvoja SEC valmistelee lakia, joka velvoittaisi rahastoyhtiöt kertomaan julkisesti salkunhoitajien palkat ja palkkiot. Aie on herättänyt tervettä keskustelua aiheesta.

Rahastoja luokittelevan Morningstarin toimitusjohtaja Don Phillips oli aiheesta asiantuntijana Yhdysvaltain senaatin pankkivaliokunnan kuultavana.

Sijoitusrahastojen hoitajat kertovat sijoituskohteita etsiessään tutkivansa tarkkaan osakeyhtiöiden johtajien palkkausjärjestelmät.

Osakkeenomistajan kannalta tämä on tärkeää tietoa. Nykyään yhtiöt kertovatkin julkisesti johtajiensa palkat, optio-ohjelmat ja palkkiojärjestelmät. Jos jokin yhtiö ei ilmoita näitä tietoja, salkunhoitajat nostavat karmean äläkän.

Phillipsin mielestä samanlaisten tietojen vaatiminen sijoitusrahastoilta on luontevaa. Rahastonhoitajan palkkiojärjestelmä luonnollisesti vaikuttaa salkunhoidon tyyliin.

Osuudenomistajan kannalta on tärkeä tietää, miten pitkän aikavälin tuottoon salkunhoitajan palkkio on sidottu. Rahaston pitkäaikaisen sijoituksen tekevä sijoittaja tietysti haluaa, että salkunhoitajan palkkio on sidottu pitkän aikavälin tuottoon.

Erikoisrahastoista kiinnostunut spekulatiivinen sijoittaja taas saattaa hyötyä, mikäli salkunhoitajan palkkio on sidottu lyhyen aikavälin tuottoon.

Phillipsin mielestä rahaston pääomaan sidotut palkkiot ovat usein ongelmallisia. Jos palkkio kasvaa hoidettavan pääoman myötä, salkunhoitaja voi uhrata enemmän aikaa myyntityöhön kuin sijoitusten hoitoon.

Salkunhoitajan sitoutumista työhönsä osoittaa luonnollisesti se, että hän on sijoittanut omia varojansa hoitamaansa rahastoon. Tämä vaatimus ei tosin ole aina täysin oikeudenmukainen. Esimerkiksi nuoren, eläkepäiviänsä varten säästävän korkorahastonhoitajan saattaa olla järkevää sijoittaa osakerahastoon eikä hoitamaansa korkorahastoon.

Tällöinkin olisi osuudenomistajan hyvä tietää, onko salkunhoitaja sijoittanut oman rahastoyhtiönsä rahastoihin. Kertoohan se luottamuksesta oman työnantajan kykyyn hoitaa osakerahastoa tuottoisasti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    8. 8

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    9. 9

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää