Valikko

L&T ja Tielaitos ajavat ympäristöasiaa

Lassila & Tikanoja ja Tieliikelaitos ovat perustaneet Salvor Oy -nimisen yhteisyrityksen. Salvorin päätoimialoina ovat teollisuuden sivutuotteiden ja pilaantuneiden maiden käsittelypalvelut sekä kaatopaikkojen eristerakentaminen.
Salvor on allekirjoittanut kauppakirjat Lohja Rudus Ympäristöteknologia Oy Ab:n maankunnostus- sekä pohjavesisuojausliiketoimintojen sekä Tieliikelaitoksen ympäristöpalveluiden yksikön liiketoiminnan ostosta.

Salvorin omistajuus jakautuu tasan L&T:n ja Tieliikelaitoksen kesken. Lohja Rudus Ympäristöteknologian betonin kierrätys ja lentotuhkan kierrätys -liiketoiminnot pysyvät Lohja Rudus -konsernissa.

Salvor toimii koko Suomen alueella. Ensimmäisen vuoden liikevaihtoarvio on 8-9 miljoonaa euroa. Jatkossa Salvor harjoittaa liiketoimintaa Suomen lisäksi muun muassa Baltiassa ja Venäjällä.

Salvorin liiketoiminta käynnistyy sen jälkeen, kun Kilpailuvirasto on hyväksynyt järjestelyn.

Ostettujen liiketoimintojen mukana yhtiöön siirtyy parikymmentä alan asiantuntijaa. Salvorin toimitusjohtajaksi on kutsuttu Tieliikelaitoksen ympäristöpalveluiden päällikkö, tekniikan lisensiaatti Jukka Saarenpää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää