Viikko lähti käyntiin nousulla

Uusi viikko pyörähti käyntiin myönteisissä merkeissä Helsingin pörssissä. Koko vaihtokärki nousi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Päivän mittaan sijoittajia pitivät kuitenkin hieman varpaillaan pohdinnat siitä, voisiko Nokia yllättää vielä kuluvan neljänneksen myyntilukuihin liittyvällä tiedoksiannolla.

Hex-yleisindeksi päätyi 1,6 prosenttia plussalle 5 734,86 pisteeseen, ja painorajoitettu portfolio-indeksi nousi 1,2 prosenttia. Toimialoista vain monialayritykset jäivät miinukselle. Vaihtoa kertyi 329 miljoonaa euroa.

Nokia vahvistui 2,5 prosenttia 11,64 euroon. Nokia kertoi saaneensa 350 miljoonan dollarin verkkolaajennuksen Venäjältä.

– Nokian saama 350 miljoonan dollarin tilaus oli hyvä uutinen. Näyttää siltä, että (verkkoyksikkö) Networks vetää oikein hyvin, eräs välittäjä totesi.

– Makrolukuja tulee tasaisesti. Fedin kokous on vasta kesäkuun lopussa. Sitä kohti jännitys varmaan kasvaa pikku hiljaa. Tuloksiin on vielä aikaa. Kesäkuussa uutisia ei keskimäärin kovin paljon tule, ja kurssit voivat liikkua fiilispohjalta, eräs toinen välittäjä kommentoi.

Hiljaisen päivän pääuutisia oli Huhtamäen ilmoitus uudesta toimitusjohtajasta. Nimitetyksi tuli syyskuun alusta alkaen Heikki Takanen, joka työskentelee tällä hetkellä ruotsalaisen Electroluxin palveluksessa. Huhtamäen kurssi nousi 1,1 prosenttia 10,60 euroon.

Saksalainen ThyssenKrupp kertoi, ettei se aio ostaa Metso-konsernin kuuluvaa Valmet Automotiven koko osakekantaa ja myy lisäksi kymmenen prosentin omistusosuutensa takaisin Metsolle. Metson osake jäi 0,4 prosenttia miinukselle 9,76 euroon.

Outokumpua ei juurikaan piristänyt uutinen, jonka mukaan yhtiö sai 40 miljoonan euron toimitukset sinkkitehtaaseen Irakiin. Kurssi hivuttautui 0,3 prosenttia ylemmäksi 12,95 euroon.

Teleoperaattori Elisa kertoi ulkoistavansa työasemapalvelut ja palvelinten käyttöpalvelut Fujitsu Services -yhtiölle. Elisasta siirtyy noin sata henkilöä Fujitsun palvelukseen. Kurssi jäi paikoilleen 10,49 euroon.

UPM teki 1,6 prosentin nousun 15,14 euroon, ja Stora Enson R nousi 0,2 prosenttia 10,97 euroon.

Nousukärjessä oli Perlos 6,2 prosentin plussalla. Elcoteq vahvistui eilen viisi prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    9. 9

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    10. 10

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää