Valikko

Microsoft jätti SAP:n neuvottelupöytään

Microsoft tarjoili maanantaina teknologia-alalle jättiyllätyksen paljastamalla, että yhtiö yritti viime talvena sitkeästi ostaa saksalaisen kilpaijansa SAP:n. Neuvottelut kuivuivat kokoon vasta kevään aikana.
Myös SAP vahvisti ohjelmistoyhtiöiden fuusioneuttelujen kariutuneen viime kuukausien aikana.

Näin suuret yhdistymishankkeet ovat selvä merkki teknologia-alan kypsymisestä keskittymisvaiheeseen, Financial Times kirjoittaa.

Maailman kolmanneksi suurimman ohjelmistotalon SAP:n markkina-arvo on nykykurssein lähes 51 miljardia dollaria. Microsoftin ohella vain toinen amerikkalaisyhtiö, Oracle on saksalaisia suurempi.

Sattumoisin Microsoftin kassassa on lähes SAP:n pörssiarvon verran rahaa.

SAP:n ja Microsoftin liitto olisi ravistellut markkinoita esimerkiksi julkisen sektorin ohjelmistobisneksessä, jossa IBM on merkittävin voimakeskus.

Microsoft sanoi, että neuvottelut menivät liian monimutkaisiksi ja että yhtiöiden integroiminen olisi ollut liian vaativaa. Siksi oregonilaisyhtiö päätti lopettaa ostohankkeensa.

SAP:n pääjohtaja Henning Kagermann toteaa, että SAP tutkii aika ajoin ja rutiininomaisesti erilaisia mahdollisuuksia parantaa yhtiön markkina-asemaa. Fuusioiden kartoittaminen on Kagermannin mukaan osa tätä rutiinia.

Microsoft aina viranomaisten silmätikku

SAP:n hankinnalla Microsoft olisi saanut haltuunsa merkittävän siivun erilaisia yrityshallintaohjelmia. Tämä olisi varmasti herättänyt myös kilpailuviranomaiset eri maissa.

Yhdysvalloissa oikeusministeriö on jo pitkään tutkinut kahden muun ohjelmistoyhtiön, Oraclen ja PeopleSoftin mahdollisesta liitosta seuraavia kilpailuvaikutuksia. Oracle on kauan jahdannut pienempää PeopleSoftia vihamielisellä ostotarjouksellaan.

Oracle on myös SAP:n kovin kilpailija yrityssovellusten ohjelmistoissa.

Eräät analyytikot huomauttavat, että Microsoftilta tyystin puuttuu SAP:n tyyppinen yrityshallintaohjelmistojen myyntiorganisaatio. Kuitenkin mikä tahansa iso yrityskauppa, jossa onopolisyytteiden kanssa painiskeleva Microsoft on toisena osapuolena, kiinnostaa vuorenvarmasti myös kilpailuviranomaisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää