Valikko

Öljy-yhtiö kehoittaa USA:ta hoitamaan suhteensa Arabimaihin

”Yhdysvalloista ei tule koskaan omavaraista energian suhteen”

Exxon Mobil öljy-yhtiön johtajan Lee Raymondin mukaan Yhdysvaltojen on syytä unohtaa puheet maan energiaomavaraisuudesta. Samalla hän kehoittaa Yhdysvaltoja pitämään yllä rakentavia suhteita öljyntuottajamaihin.

Raymond muistutti maanantai-iltana pitämässä puheessaan, että Yhdysvaltain riippuvuus Lähi-idän öljyvaroista on ”kova totuus”. Myös Venäjällä on hänen mukaansa kasvava rooli öljy-yhteistyössä.

Lähi-idän öljy- ja maakaasuvarat ovat elintärkeitä myös muulle maailmalle.

– Se ei ole ideologinen tai poliittinen kysymys. Se on yksinkertaisesti väistämätöntä, Raymond totesi.

Hänen mukaansa Washingtonin poliitikkojen on turha maalailla haavekuvia siitä, että maa olisi jossain vaiheessa riippumaton muiden maiden voimavaroista.

– Ne ovat erittäin tärkeitä vauraudellemme ja turvallisuudellemme.

Yhdysvaltain suhteet Lähi-idän öljymaihin ovat takkuilleet Irakin sodan vuoksi, samoin suhteet tärkeään öljyntuottajamaahan Venezuelaan.

Raymond ennustaa myös, että fossiiliset polttoaineet, kuten öljy, hiili ja maakaasu, pysyvät edelleen Yhdysvaltain tärkeimpänä energianlähteinä. Siksi hänen mukaansa ilmasaasteiden kasvu on väistämätöntä.

– Meillä ei ole yksinkertaisesti taloudellisia ratkaisuja tai teknologiaa, joka tekisi mahdolliseksi energian käytön kasvun ilman hiilidioksidipäästöjen lisääntymistä.

Exxon Mobile teki viime vuonna ennätysmäisen 21,5 miljardin dollarin tuloksen ja sen tulot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti alkuvuonna nousseiden raakaöljyn ja bensan hintojen takia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää