Nokia ei nujertunut

Helsingin pörssissä kaupankäynti sujui eilen melko ponnettomasti. Suurimman osan päivää kurssit matoivat lähellä maanantain päätöstasoja. Nokiaa painoivat tutkimuslaitos Gartnerin tiedot ensimmäisen neljänneksen markkinaosuuksien menetyksistä. Muualla vaihtokärjessä ei mennyt sen paremmin.

Lopulta plussalle vääntynyt yleisindeksi jäi kuitenkin 0,1 prosenttia nousuun. Vaihtoa kertyi vaisut 440 miljoonaa euroa.

Tutkimuslaitos Gartner ilmoitti, että Nokia on menettänyt ensimmäisellä neljänneksellä markkinaosuutta pahimmille perässähiihtäjilleen. Markkinaosuus on laskenut jo 28,9 prosenttiin. Ensimmäisen takanatulijan eli Motorolan osuus kasvoi jo 16,4 prosenttiin. Samoin Samsung valtasi sijaa. Analyytikko Ben Woodin mukaan Nokian markkinaosuus pakitti yli kymmenen prosenttia vuoden takaisesta, kun Länsi-Euroopan markkinat eivät vetäneet.

Carnegien analyytikon Mika Palorannan mukaan on olemassa suurempi kuin 50 prosentin todennäköisyys sille, että Nokia varoittaa lähiaikoina toisen neljänneksen liikevaihdostaan. Nokia on arvioinut liikevaihtonsa olevan samalla tasolla tai laskevan hieman viime vuoden vastaavasta ajasta.

– Liikevaihto-ohjeistus tuntuu tällä hetkellä melko vaativalta. Varmaan konsensusodotuskin on nyt jossain 3-5 prosentin liikevaihdon laskun tuntumassa, Paloranta sanoi.

Nokian kurssi ylsi pienen loppukirin ansiosta maanantain päätöstasolle eli 11,64 euroon. Matkapuhelinsektorilla Elcoteq änkesi prosentin plussalle 14,75 euroon, mutta Perlos laski 1,1 prosenttia 8,25 euroon. Nokian seuraksi vaihtokärkeen lyöttäytyi TeliaSonera, joka oli 2,3 prosenttia miinuksella 3,44 eurossa.

Foexin mukaan sellun hintaindeksi jatkoi viime viikolla nousuaan, mutta päällystetyn painopaperin hinnassa oli laskua. Foex oli toiveikas mainospaperin kysynnän lisääntymisestä Länsi-Euroopassa. Metsäyhtiöistä UPM jäi 0,3 prosenttia miinukselle 15,09 euroon. Stora Enson R-osake vaipui saman verran 10,94 euroon.

Wärtsilä ilmoitti toimittavansa kuusi moottoria Ultra Voyager -alukseen, joka rakennetaan Suomessa Kvaerner Masa-Yardsin telakalla. Tilauksen arvoa ei kerrottu, mutta B-osake vahvistui 2,3 prosenttia 17,50 euroon.

Jaakko Pöyry Groupiin kuuluva itävaltalainen konsultti- ja suunnittelutoimisto Verbundplan rakentaa vesivoimalan Bulgariaan. Sopimus sisältää kaaripadon ja 80 megawatin vesivoimalan sekä nykyisen putouksen kunnostuksen. Tilauksen arvo on yli kuusi miljoonaa euroa. Jaakko Pöyryn osake kallistui puolisen prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    7. 7

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    8. 8

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      ISTV LIVE KELLO 13: Eduskunta äänestää Bernerin luottamuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää