Valikko

IDC: ulkoistushyvässä kasvussa

Nykyisen taloustilanteen ja tulevien verouudistusten myötä yritykset ovat kiinnostuneet liiketoimintaprosessien ulkoistamisesta.

Viime vuonna ulkoistus- eli bpo-markkinoiden (business process outsourcing) arvo oli Suomessa noin 196 miljoonaa euroa. Tutkimusyhtiö IDC arvioi markkinoiden kasvavan keskimäärin noin 21 prosentin vuosivauhtia. Markkina-arvoksi muodostuu näin 513 miljoonaa euroa vuonna 2008.

Suomessa markkinoiden odotetaan kasvavan Pohjoismaista keskiarvoa nopeammin. IDC:n mukaan ulkoistusmarkkinat ovat vielä tällä hetkellä alkuvaiheessa, vaikka ulkoistus ei olekaan mikään uusi konsepti.

Ulkoistuksen uusi aalto

Yritykset ovat ulkoistaneet jo vuosia logistiikkaansa, toimitilojen hallintaa, palkanlaskentaa, kirjanpitoa ja asiakaspalvelua.

Vasta nyt on kuitenkin nähtävissä suurempia ulkoistuksia muun muassa taloushallinnon, henkilöstöhallinnon ja asiakaspalvelun osa-alueilla. Näissä hyödynnetään asiakkaiden tarpeiden mukaan myös kansainvälisiä palvelukeskuksia ja offshore-voimavaroja.

Ulkoistusmarkkinat ovat kokeneet IDC:n mukaan suuria muutoksia viimeisten kahden kolmen vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Lentäjät harkitsevat Lufthansan uutta tarjousta

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    9. 9

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    10. 10

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää