Valikko

Kotimarkkinayrityskin kelpaa ulkomaalaisille

Tietotekniikan palveluyhtiö TietoEnator kuuluu Helsingin pörssin ulkomaalaisomisteisimpiin yhtiöihin, vaikka se on edelleen tiukasti kotimarkkinayhtiö. Liikevaihdosta puolet tulee Suomesta ja kolmannes Enatorin kotimaasta Ruotsista.

Yhtiön johto joutuu tämän tästä selittämään ulkopuolisille, miten ja milloin varovasti edennyt yhtiö oikeasti harppaa ulos Pohjolasta. Kansainvälisiä omistajia pohjoismaisuus ei tunnu häiritsevän. Kesäkuun alussa hallintarekisteröityjen tai suoraan ulkomaisten omistajien omistamien osakkeiden osuus koko osakekannasta oli peräti 73,5 prosenttia, pari prosenttiyksikköä enemmän kuin maaliskuun lopussa.

Osa TietoEnatorin ulkomaalaisomistuksesta selittyy vuoden 1999 fuusiolla, joka toi yhtiöön runsaasti ruotsalaisia omistajia. Ruotsalaisomistusta isompi omistusosuus on kuitenkin pohjoismaiden ulkopuolisella sijoituspääomalla.

Tietoenatorin vuoden mittainen kurssikäyrä näyttää hyvältä. Se on parempi kuin esimerkiksi ruotsalaisen pääkilpailijan WM-datan, joka viime syksynä nappasi TietoEnatorin suomalaiskilpailijan Novon. Jos kurssikäyrää jatkaa it-kuplan hulluimpiin vuosiin ei kehitys olekaan enää kehuttava. Kalleimmillaan Tietoenatorin osake maksoi yli 80 euroa.

Hallitsemillaan kotimarkkinoilla TietoEnator on pystynyt säilyttämään it-kuplan jälkeisinä vaikeina vuosina kannattavuutensa hämmästyttävän hyvänä, mikä selittää sijoittajien kiinnostuksen ja kohtuullisen viime aikojen kurssikehityksen.

Tärkeimmistä asiakasryhmistä esimerkiksi pankit ovat jarruttaneet tiukasti järjestelmiensä kehitysbudjetteja. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä pankkien ja vakuutusyhtiöiden järjestelmistä kertyi TietoEnatorille liikevaihtoa 12 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Mistään it-investointien huumasta ei voi puhua muillakaan toimialoilla.

Pankkibisneksen takaiskujen vastapainoksi TietoEnator on kyennyt kasvattamaan roimasti liikevaihtoaan ja tulostaan yhteistyöstä tietoliikenneyhtiöiden kanssa. Se on pystynyt imeytymään tuotekehityskumppaniksi niin Nokian, Ericssonin, kuin Siemensinkin kanssa. Kiinteä suhde sillä on myös TeliaSoneran kanssa.

Helpoksi ei voi tietoliikennetoimialankaan tilannetta silti kehua, vaikka investoinnit ovatkin vähin erin vironneet. Esimerkiksi teleoperaattoreiden armoton hintakilpailu rajoittaa jo niiden investointikykyä ja pakottaa jatkuviin kustannussäästöihin. Tarve tehostaa ja ulkoistaa avaa toisaalta TietoEnatorille mahdollisuuksia uuteen liiketoimintaan, mutta toisaalta kumppanien tiukka tilanne pakottaa myös TietoEnatorin painamaan kulujaan jatkuvasti pienemmiksi.

Pankkien it-nuukailu ei voi TietoEnatorin laskujen mukaan jatkua loputtomiin. Yhtiön arvion mukaan tänä- ja ensi vuonna Euroopassa käynnistyy pankkien ikivanhojen perusjärjestelmien modernisointiaalto, joka saattaa lopulta avata TietoEnatorille laveamman tien Eurooppaan.

Yhtiö uskoo kehityksen vievän räätälöidyistä järjestelmistä kohti valmisohjelmia, joiden markkinoille TietoEnatorille on kehittänyt Pohjolassa testatut tuotteensa. Pari seuraavaa vuotta näyttää, ovatko TietoEnatorin visiot oikeita ja tuotteet kilpailukykyisiä.

TietoEnatorin vakaa kehitys ja hyvä tulos on sijoittajien ja muiden ulkopuolisten silmissä henkilöitynyt niin vahvasti konsernijohtaja Matti Lehteen, että hänestä on tullut yhtiölle iso henkilöriski. 57-vuotias tohtori Lehti on johtanut yhtiötä vuodesta 1989.

TietoEnatorin operatiivinen valta on tämän vuoden alussa jo siirtynyt operatiiviselle varatoimitusjohtajalle Pentti Heikkiselle, jolle kaikki kuusi TietoEnatorin liiketoiminta-aluetta raportoivat. Hallitun näköinen ylimmän johdon sukupolvenvaihdos sopii TietoEnatorin linjaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää