Valikko

Suomen Pankin Louekoski pitää muutoksia veropakettiin tarpeellisina

Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Matti Louekoski (sd.) tervehtii tyydytyksellä valtiovarainministeri Antti Kalliomäen (sd.) lausuntoa, jonka mukaan hallitus on valmis yritysverouudistuksen viilaukseen. Kalliomäki totesi torstain Taloussanomissa, että sijoitusomaisuutta koskeva kohta on vielä hyvä käydä läpi.

– Emme halua puuttua yksityiskohtiin, mutta kannamme huolta uudistuksen vaikutuksista, Louekoski totesi esitellessään eilen keskuspankin arvioita talouskehityksestä ja uusinta Euro & Talous -lehden numeroa.

Suomen Pankki toivoo, että varallisuusverosta uskallettaisiin luopua kokonaan. Lisäksi Louekoski otti esille ketjuverotuksen, josta varsinkin vakuutusyhtiöt ovat älähtäneet. Hän piti huolestuttavana sitä, että laskelmien mukaan ketjuverotuksen tiellä yhtiön maksamasta osingosta puolet saattaa huveta veroihin.

Suomen Pankki arvelee, että esitetty osinkoverotuksen muutos voi kiihdyttää suomalaisyritysten myymistä ulkomaisiin käsiin. Omistuksen siirtyessä ulkomaille myös monet Suomen talouskehitykselle tärkeät niin sanotut korkean arvonlisän toiminnot, kuten tutkimus- ja kehitystyö, liike-elämän palvelut ja pääkonttoritoiminnot, voivat vähitellen muuttaa muualle. Tämä uhkaa syödä yritysverokannan alentamisesta tulevaa kansantaloudellista hyötyä.

Louekoski korosti, miten tärkeää on että Suomessa ja Suomeen investoidaan. Tuoreiden taloustietojen mukaan investointien määrä pysyttelee sitkeästi alhaisena, vaikka vienti jo elpyy ja yksityinen kulutus jatkuu vilkkaana.

Toinen verouudistuksen kannalta tärkeä asia on hänen mielestään se, että sijoittajien ei pidä kärsiä kohtuuttomuuksista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    4. 4

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    5. 5

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    8. 8

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää