Kiinan inflaatiopaineet pelättyä lievempiä

Elintarvikkeiden hinta noussut jyrkästi

Kiinan kuluttajahintojen nousupaineet jäivät toukokuussa pelättyä heikommiksi. Pelot maan viranomaisten voimakkaista jarrutustoimista talouden ylikuumenemisen välttämiseksi lievenivät. Kuluttajahintojen nousuvauhti kiihtyi. Hinnat olivat toukokuussa 4,4 prosenttia vuoden takaista korkeammalla, kun taas huhtikuun lukema oli 3,8 prosenttia.

Suurin osa noususta aiheutui elintarvikkeiden hinnoissa tapahtuneista poikkeuksellisen suurista muutoksista. Ruoka oli toukokuussa 12 prosenttia kalliimpaa kuin vuosi sitten viljan hinnan noustua 32 ja ruokaöljyn 25 prosenttia.

Nousun takana oli todennäköisesti se, että Kiinan talouden nopea investointitahti, joka on nostanut raaka-aineiden ja rakennustarvikkeiden hintoja viimeksi kuluneen vuoden aikana on myös vaikeuttanut elintarvikkeiden toimituksia ja lisännyt niiden kuljetuskustannuksia.

Uutistoimisto Bloombergin tietojen mukaan kuluttajahinnat nousivat elintarvikkeiden hinnat poisluettuina noin puoli prosenttia vuoden takaisesta. Nousua hillitsi esimerkiksi autojen 3,3 prosentin hinnanlasku ja puhelinlaitteiden halpeneminen 15 prosenttia vuoden takaisesta.

Tilastot osoittivat myös Kiinan hallituksen pelkäämän talouden ylikuumentumisen vaaran lievittyneen jonkin verran: kuluttajahinnat laskivat huhtikuusta 0,1 prosenttia. Kiinan tilastotoimiston pääekonomisti piti tätä merkkinä tärkeästä käänteestä ja arvioi Bloombergille kuluttajahintojen nousun asettuvan lähikuukausina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    3. 3

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    6. 6

      Masentuneen eläkehakemus hylätään yhä useammin – ”Syy ei ole tiedossa”

    7. 7

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    8. 8

      Postin liiketulos heikkeni – ”Haemme uutta kasvua elintarvikkeiden kuljetuksesta”

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    10. 10

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää