Valikko

Muista tarkastaa veroehdotus

Veroehdotus on syytä tarkistaa näinä päivinä, jos ei sitä ole jo tehnyt. Veroehdotus on jätettävä verotoimistoon viimeistään kesäkuun 21. päivänä. Vain perustellun anomuksen perusteella verottaja voi pidentää veroehdotuksen palautusaikaa.

Veroehdotusta ei tietenkään tarvitse palauttaa, mikäli ehdotuksessa ei ole mitään korjattavaa.

Verottaja on laskenut vuoden 2003 veroehdotuksen niillä tiedoilla, jotka verottaja saa suoraan esimerkiksi pankeilta ja työnantajilta. Siksi ehdotuksessa ei ole huomioitu kaikkia verovelvollisen tuloja, vähennyksiä tai varoja. On myös mahdollista, että verottajan saamiin tietoihin on livahtanut virhe.

Ensimmäiseksi kannattaa tietysti tarkastaa, että nimi-, osoite- ja pankkitiedot ovat oikein.

Vähennykset kannattaa tarkistaa erityisen huolellisesti, vaikka veroehdotus lupaisikin veronpalautusta. Esimerkiksi matkakulut täytyy aina itse ilmoittaa verottajalle. Yleensä on syytä liittää ehdotukseen erillinen selvitys lisätyistä vähennyksistä.

Tulonhankkimismenoja kannattaa lisätä vähennyksiin vasta siinä tapauksessa, kun niitä on yli 590 euron arvosta. Palkkatuloista verottaja vähentää aina automaattisesti tämän verran tulonhankkimiskuluja.

Matkakuluvähennystä verovelvollisen on vaadittava itse. Asunnon ja työpaikan välisissä matkakustannuksissa omavastuu on 500 euroa. Matkakulut ilmoitetaan täysimääräisenä, omavastuuta ei siis pidä itse vähentää. Vähennyskelpoisten matkakulujen yläraja on 4700 euroa.

Vapaaehtoinen eläkevakuutus tarjoaa mahdollisuuden verosuunnitteluun. Puolison vakuutusmaksuja voi vähentää omassa verotuksessa 2500 euroa. Suurempituloisen puolison kannattaa vähentää ansiotuloistaan myös vähemmän ansaitsevan puolison maksut.

Elatusapua maksavat voivat vähentää verotuksessa kahdeksasosan maksetusta määrästä. Vähennyksen yläraja on 80 euroa lasta kohden.

Pääomatulot, joita ovat esimerkiksi vuokratulot, osakkeiden ja sijoitusasuntojen luovutusvoitot ja -tappiot sekä osinkotulot, täytyy lisätä veroehdotukseen. Mikäli veroehdotuksen tila ei riitä, voi käyttää lomaketta 9A.

Verotuksessa voi vaatia kotitalousvähennystä. Kotitalousvähennystä saa kotitaloudessa teetetystä tavanomaisesta kotitaloustyöstä. Tällaista työtä ovat esimerkiksi remontit kotona tai huvilalla sekä siivous- ja lastenhoitopalvelut.

Remonttilaskusta vähennyskelpoista on vain työn osuus, tarvikkeista ei vähennystä saa.

Mikäli verovelvollinen on maksanut palkkaa työntekijälle, saa hän vähentää maksamansa palkan sivukulut sekä kymmenen prosenttia maksetun palkan määrästä.

Mikäli palkka on maksettu yritykselle, voi työkorvauksesta vähentää 60 prosenttia. Vähennyksen enimmäismäärä on 1150 euroa ja omavastuu on 100 euroa.

Lisätietoja veroehdotuksen tarkastuksesta helposti ymmärrettävässä muodossa löytyy internetissä osoitteesta www.veronmaksajat.fi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    8. 8

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    9. 9

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    10. 10

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää