Kermakakku päähän ja menoksi

Tästä puhutaan: Saattaisi luulla, ettei kermakakuilla, kukkaistutuksilla, pilvenpiirtäjillä, riikinkukoilla, simpukoilla ja puilla ole mitään yhteistä, mutta tosiasiassa on. Ainakin se, että ne kaikki ovat inspiroineet Britannian modisteja – asiakkaiden vaatimuksesta tietenkin.

Modistien luomuksia saadaan taas pian ihailla, kun hatuistaan kuuluisat Ascotin kuninkaalliset laukkakilpailut alkavat tiistaina. Jo vuonna 1711 alkanut perinne vaatii ihan lain voimin naisilta hatun kuninkaallisessa aitiossa. Sieltä tapa on levinnyt katsomon muihinkin osiin. Miehet pukeutuvat komeasti päiväpukuun eli shakettiin.

Yltiöpäinen, epäkäytännöllinen ja kantajansa sienimäiseksi tekevä hattu on ensi viikolla varmin tapa päästä sanomalehtien kansikuvatytöksi. Tiettävästi kutreilla keikkuva kermakakku ei ole koskaan kaunistanut ketään, mutta kauneudesta tai tyylitajusta ei Ascotin hatuissa olekaan kysymys.

Hattu tarjoaa brittiläisen yläluokan julkisuudenkipeille naisille mahdollisuuden loistaa parrasvaloissa ilman, että heidän täytyisi pyrkiä mukaan rahvaanomaisiin tosi-tv-koitoksiin kuten Big Brotheriin.

Vaikka kyllä tosi-tv:kin vetää puoleensa aristokraattisen nimen kantajia. Australiassa filmatussa viidakkoseikkailussa I’m a Celebrity, Get Me Out of Here on nähty muun muassa Prinssi Charlesin ystäväperheen tytär Tara Palmer-Tomkinson. Seuraavalla kierroksella oli mukana ihan oikea lordi, Charles Brocket, jolla tosin oli takanaan kiusallinen vankilatuomio vakuutuspetoksista.

Mutta pilvenpiirtäjä päässä oman sekuntinsa julkimotaivaassa saa ehkä sittenkin paljon helpommalla.

Viikon tärppi: Joitakin Ascotin lippuja saattaa vielä olla saatavana. Tilannetta voi seurata netistä: www.ascot.co.uk.

Seuraava brittiläinen seurapiiritapahtuma, kesäkuun 21. päivänä alkava Wimbledonin tennis, sopii kuitenkin paremmin myös rennosti pukeutuville suomalaisille. Ennakkomyynnissä olleet Wimbledonin liput on jo aikoja sitten arvottu, mutta All England Lawn Tennis Club jättää kisojen viimeisiä päiviä lukuun ottamatta hyviäkin paikkoja myytäväksi paikalle saapuville jonottajille.

Jonottamaan pitää mennä jo aamuvarhaisella, mutta Britanniassa jonotus on osa jaloa, sivistynyttä ja hauskaa kansanperinnettä. Lisätietoja: www.wimbledon.org

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    2. 2

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    7. 7

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    8. 8

      Tappiollinen Snapchat häkellyttää Wall Streetilla – hakee 22 miljardin dollarin markkina-arvoa

    9. 9

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    10. 10

      TeliaSoneran työntekijät marssivat ulos – asiakaspalvelu ruuhkautunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    8. 8

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    9. 9

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää