Valikko

Puolet rahoituksesta yksityiseltä sektorilta

Millennium-teknologiahankkeen rahoitusmalli on varmistunut. Palkinnon rahoittavat Suomen valtio, suomalaiset teollisuusjärjestöt ja yksityiset yritykset.

Suomen valtio on sitoutunut maksamaan miljoonan euron palkintosumman joka toinen vuosi, aina palkinnonjakovuosina.

Suomen Akatemia ja Tekes osallistuvat hankkeeseen istumalla Suomen teknologiapalkintosäätiön hallituksessa.

– Valtiovallan päätökset ovat vahvistaneet, että Millennium-teknologiapalkinto täyttää hallitusohjelmassa teknologian edistämiseen tähtääville hankkeille asetetut vaatimukset, säätiön asiamies Ossi Kokkonen sanoo.

Yksityisen pääoman korkotuotolla ja yritysyhteistyöllä tullaan rahoittamaan hallinnointi- ja viestintäkulut, jotka kattavat noin puolet säätiön budjetista.

Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto sekä Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö julkistivat eilen huomattavan lahjoituksen säätiön peruspääomaan.

– Palkintoon kymmenen miljoonaa euroa sijoittaneet Teollisuus ja Työnantajat sekä Teknologiateollisuus ry pitävät kansainvälistä Millennium-teknologiapalkintoa erinomaisena tapana välittää maailmalle kuvaa Suomesta korkealuokkaisen teknologian osaajana ja hyödyntäjänä, järjestöt totesivat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    3. 3

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    4. 4

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Ikean tulos paisui +20 %

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    10. 10

      Yle: Anttilan lahjakortteja yhä ulkona 800 000 eurolla – vielä ehdit velkoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää