Herlinit ovat edelleen Suomen rikkain perhe

Scanfilin Takanen kovin nousija

Herlinit ovat edelleen Suomen suurinta pörssivarallisuutta hallitseva perhe. Hissiyhtiö Koneen pääomistajasuvun kotimaisen pörssiomaisuuden arvo on Arvopaperi-lehden laatiman tuoreen selvityksen mukaan 1 012,5 miljoonaa euroa.

Jo neljättä vuotta listan kärkitilaa pitävät Herlinit kasvattivat osakepottiaan vuodessa 331 miljoonalla eurolla. Miljardin euron raja meni nyt rikki ensimmäisen kerran selvityksen kuusivuotisessa historiassa.

Suomen pörssirikkaat 2004 -selvityksen kakkossijalla oli jälleen SanomaWSOY:n pääomistaja Aatos Erkko. Hänen Helsingin pörssissä noteerattu omaisuutensa oli 621,7 miljoonaa euroa.

Erkko on Suomen pörssivaurain yksittäinen henkilö.

Herlinien suvussa muhkein osakesalkku on kustannusyhtiö Teoksen hallituksen puheenjohtajalla Niklas Herlinillä, jonka pörssiomaisuuden arvo on 200 miljoonaa euroa.

Kolmannella sijalla Arvopaperin pörssivaurauslistalla ovat Patricia Seppälän perilliset, joiden yhteenlasketun pörssiomaisuuden määrä on 460 miljoonaa euroa. Nelossijaa pitivät puolestaan Paasikivet 231,1 miljoonalla eurollaan.

Suhteellisesti eniten pörssirikkaiden kärkikymmenikössä rikastui sieviläinen verkkolaitevalmistaja Scanfilin perustaja Jorma Takanen perheineen. Takaset olivat nyt viimevuotisen kahdeksannen tilan sijaan listan viidennellä sijalla 167,9 miljoonalla eurolla.

Sijoille 6–10 sijoittuivat puolestaan Etolat (163,0 Me), Pentit (156,9 Me), Sohlbergit (151,3 Me), Aarniot (127,7 Me) ja Laakkoset (123,9 Me).

Rakennusalalla vaurastuneiden Aarnioiden omaisuus yli kaksinkertaistui viimevuotisesta 56 miljoonasta eurosta, jolla he sijoittuivat tuolloin listan 20. sijalle.

Arvopaperi-lehden selvityksessä ovat mukana Helsingin pörssissä noteerattujen yhtiöiden osakeomistukset. Omistukset sijoitusrahastoissa tai vain muiden maiden pörsseissä listatuissa yhtiöissä eivät ole mukana. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että useiden sijoittajien kohdalla todellinen osakeomaisuus on selvityksen lukuja suurempi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää