Valikko

Saksan taloudessa varovaista optimismia

Ifo odottaa viennin vetävän talouden 1,7 prosentin kasvuun

Saksan talous on kasvanut tämän vuoden alkupuoliskolla 1,6 prosentin vauhtia, arvioi müncheniläinen Ifo-instituutti uusimmassa suhdanne-ennusteessaan.

Koko vuonna vauhti voimistuu 1,7 prosenttiin. Sama tahti säilyy myös ensi vuoden, ennustaa instituutti.

Nousu on edelleen viennin varassa. Viennin odotetaan kasvavan tänä vuonna lähes kahdeksan prosenttia ja tuonninkin seitsemän prosenttia.

Investoinnit sen sijaan elpyvät tänä vuonna vain parin prosentin verran. Kulutuskysynnän piristymistä odotetaan vasta ensi vuonna.

Saksalaiset säästävät nyt keskimäärin kymmenyksen tuloistaan, ja osuus on kasvussa, sillä muun muassa eläkkeiden verollepano ja terveydenhuollon uudistukset lisäävät epävarmuutta.

Työllisyyteenkään talouskasvulla ei uskota olevan vaikutusta. Yritysten kunnolla näyttää olevan yhä heikompi yhteys työmarkkinoiden tilanteeseen, huomioi Ifo.

Zew-indeksinlasku taittui

Analyytikkojen ja ammattisijoittajien odotuksia mittaavan Zew-indeksin viiden kuukauden lasku päättyi kesäkuussa pieneen nousuun. Indeksi nousi 46,4 pisteestä 47,4 pisteeseen. Zew-instituutin johtaja Wolfgang Franz luonnehti lukua pettymykseksi.

– Laskutrendi on ainakin hetkeksi pysähtynyt, mutta odotukset selkeämmästä noususta eivät täyttyneet, vaikka tietyt reaalitalouden luvut kertovatkin suhdannenoususta, hän kommentoi.

– Nousu jäi heikoksi, koska maailmantalouden kasvuvauhdin pelätään hidastuvan, arvioivat Commerzbankin Ralph Solveen ja Elisabeth Andreae uutistoimisto Dow Jonesille.

Varovaisen myönteisiä merkkejä on tällä viikolla antanut myös Bundesbank. Virallisesti se pitää yhä kiinni ennusteestaan, jonka mukaan Saksan talous kasvaa tänä vuonna puolitoista prosenttia, mutta huomautti maanantaina julkistetussa kuukausikatsauksessa, että ennuste saattaa nousta, mikäli kehitys jatkuu suotuisana.

Kielin yliopistolla toimiva taloustutkimuslaitos IfW nosti viime viikolla ennustettaan tämän vuoden talouskasvusta 1,8 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    5. 5

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    6. 6

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      USA:n pörssit jälleen uuteen ennätykseen

    10. 10

      Italian luokitusnäkymät pakkaselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää