Valikko

Pitsamarkkinat kuumenevat

Kotipizza uudistaa ilmettään ja suunnittelee 50:tä uutta ravintolaa

Pitsamarkkinoiden kilpailutilanne on edelleen kireä, ja harmaa talous varjostaa alaa. Pienet, villit yrittäjät taistelevat markkinoista polkemalla hintoja, ja isot ketjut laajentavat tarjontaansa. Lounaspitsan hinta kieppuu alimmillaan neljän euron paikkeilla.

– Pienet pizzeriayrittäjät pystyvät paikallisesti olemaan hyvinkin voimakkaita toimijoita. Alan liiton mukaan on mahdotonta tuottaa ruoka kannattavasti niillä hinnoilla, mikä viittaa siihen että osa työnantajamaksuista tai veroluonteisista maksuista jätetään suorittamatta, tutkija Mika Tuunanen Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Kotipizza näkee vielä suuria kasvumahdollisuuksia pääkaupunkiseudulla. Yritys suunnittelee tuplaavansa neljässä vuodessa toimipistemääränsä pääkaupunkiseudulla, Nurmijärvi, Klaukkala ja Tuusula mukaan lukien. Nyt panostetaankin pääkaupunkiseudun yrittäjärekrytointiin ja liiketilahankintaan, jotta vuonna 2008 ravintoloiden määrä olisi noin sata.

– Suomessa puuttuu asiakasvolyymejä. Jos lasketaan asiakaskäyntejä per toimipiste, olemme huikeasti Keski-Eurooppaa jäljessä.

Kotipizzassa ollaan sitä mieltä, että markkinoilla on tilaa, jos asiat hoitaa kunnolla. Kaikki yrityksen noin 230 toimipistettä kokevat vuoden loppuun mennessä kasvojenkohotuksen. Sisustus muuttuu modernimmaksi ja värit tyylikkäämmiksi. Ruokalistaankin on tulossa uutuuksia.

– Objektiivisesti arvioiden toimiala ei ole luontaisesti kasvava. Paikallisesti ehkä, mutta väittäisin, että pääkaupunkiseudulle on erittäin vaikea tulla, Tuunanen sanoo.

Etniset ruuat suosittujapääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudun kuluttajat valitsevat Tuunasen mukaan pikaruokaravintolansa sen sijainnin mukaan, ja erilaiset etniset ja terveelliset ruuat tekevät kauppansa.

– Me emme ole kilpailijoille kateellisia, vaan pyrimme hoitamaan omat hommamme kunnolla. Pahimmat kilpailijamme ovat villit yrittäjät, Kotipizzan tekninen päällikkö Jyrki Rantala toteaa.

Villeillä yrittäjillä on kova kilpailutilanne ainakin Helsingissä. Asiakasmäärä pysyy samana, vaikka ravintolat ja tarjonta lisääntyvät.

– Osaava asiakaspalvelu on kilpailuvalttimme. Pärjäämme hyvillä tuotteilla, jotka ovat ajoissa asiakkaalla, kokki Orhan Guven Mannerheimintien Pizza Servicestä sanoo.

– Olemme joutuneet laskemaan hintoja jonkin verran, ja ne ovat nyt samalla tasolla Helsingin muiden pizzerioiden kanssa. Ei niillä hinnoilla suuria voittoja tehdä, Guven toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää