Hankenin opein hevosmieheksi

Kun ekonomi kyllästyi markkinadataan, uusi alku löytyi Ahvenanmaalta. Joachim Eriksson kehittää maakunnalle hevosurheilukeskusta.
Aloittaessaan kauppatieteiden opiskelut 80-luvulla Joachim Eriksson oli kiinnostunut osakemarkkinoista ja optioista. Opiskeluaika kuitenkin venyi ja vuodet hioivat kylmien numeroiden alta humaanimman minän. Pelkästään rahan perässä juokseminen ei näyttänytkään enää haaveiden täyttymykseltä rahoitusta ja investointeja opiskelleesta Hankenin maisterista. Hän päätti yhdistää vanhan rakkaan raviharrastuksen ja taloustietämyksen. Nyt Eriksson kehittää Maarianhaminaan laajaa hevoskeskusta ja johtaa samalla paikkakunnan ravirataa.

– Opintojen jälkeen tein tehokkuuslaskelmia ja tilinpäätöksiä, hoidin lainoja ja juridiikkaa talousvastaavana erään ravintolayrityksen saneerauksessa. Pian huomasin, että omat elämänarvoni olivat ristiriidassa työtehtävien kanssa. Ajattelin, että minun pitäisi tehdä sellaista työtä, jota tosissani haluan, Eriksson selvittää lähtökohtiaan.

Isän synnyinseutu Ahvenanmaa kuului lapsuuden aurinkoisiin kesämuistoihin, siellä stadilaispoika oli usein lomaillut. Erikssonin umpiruotsinkieliselle, Hollannissa opiskelleelle puolisolle, kuvataiteilija Carolina Sundelinille taas Helsingissä asuminen oli hankalaa.

Tähän saumaan osui tarjous määräaikaisesta toimesta Maarianhaminassa. Erikssonin työtehtäviin kuuluu raviradan vetämisen rinnalla kehittää koko Ahvenanmaan hevosurheilua. Vuonna 2001 käynnistetyllä ja osittain EU-rahoitteisella projektilla Ahvenanmaalle on tarkoitus rakentaa suuren luokan hevoskeskus, jossa kaikilla hevoslajeilla on oma kilpailu- ja harjoitusratansa.

– Toissa vuonna valmistunut ravirata on vielä pääpaikka, mutta hevoskeskuksen on tarkoitus kehittää myös harrastus- ja ammattitoimintaa. Tavoitteeksi on asetettu maatalouden ja matkailun edistäminen sekä uusien työpaikkojen luominen. Alkuperäinen 20 uuden työpaikan rima on jo ylitetty, joten projektin 1,7 miljoonan euron investointi ei ole mennyt hukkaan, toteaa Eriksson.

Ratsuja, poneja ja ravihevosia Ahvenanmaalla kirmaa jo yli 800.

– Kiinnostus on selvästi lisääntymässä, vaikka useimmat eivät vielä ymmärrä hevostalouden mahdollisuuksia. Uskoa tulevaisuuteen lisää kesällä aloittava ensimmäinen ammattimainen ravitalli, jonka vetäjäksi on tulossa Kristian Autio Kemiöltä.

Joachim Eriksson vaikuttaa tyytyväiseltä. Puoliso on päässyt omalle kielialueelleen, lapset viihtyvät turvallisessa ympäristössä. Hän itse voi työssään yhdistää taloustietämyksensä ja raviharrastuksen.

– Oma elämäni on kulkenut tiukasti työn ja perheen välistä akselia. Paikallisiin ihmisiin ei ole ollut juuri aikaa tutustua työn ulkopuolella, mutta pääasia on perheen viihtyminen saaristoympäristössä, korostaa Eriksson.

Joachim Eriksson on ollut kiinnostunut hevospeleistä pikkupojasta saakka. Hän innostuu kertoessaan parin viime vuoden kehityksestä Ahvenanmaalla. Hevostalouden kannalta näkymät ovat suotuisat, vaikka väkiluku, pitkät välimatkat kilpailuihin sekä rahan ja maa-alueen vähäisyys ovat kehityksen kitkana. Hevoskeskuksen toteuttaminen vie Erikssonin mukaan vielä vuosia.

– On erittäin rohkaisevaa, että ravipeleissä pääsimme mukaan ruotsalaiseen ATG-pooliin. Se tarkoittaa, että Ruotsista voi pelata meidän ravilähtöjämme - ja päinvastoin. Kasvumahdollisuuksia on nyt taloudellisessa mielessä rajusti, uskoo Eriksson.

Viime vuonna ATG-ravipelien kokonaisvaihto kohosi 11 miljoonaan Ruotsin kruunuun. Tästä summasta raviradalle palautuu neljä prosenttia. Uusi ravirata ja ATG lisäävät entisestään pelivaihtoja, kunhan suorat tv-lähetykset saadaan käynnistettyä Maarianhaminasta länsinaapuriin.

– ATG mahdollistaa myös tiettyihin ravilähtöihin pelaamisen Puolassa, Norjassa, Bulgariassa, Itävallassa, Belgiassa ja Hollannissa, hehkuttaa Eriksson.

Näistä pelikruunuista ja euroista neljä prosenttia palautuu Ahvenanmaalle.

Eriksson haluaisi saada maakuntaan lisää kimppahevosomistajia. Arvioiden mukaan yksi uusi omistaja tuo vanavedessään 5–10 uutta katsojaa ja pelaajaa. Eriksson näkee myös oman tulevaisuuteensa kiinnostavana ja haastavana.

– On hienoa saada yhdistää koulutus ja harrastus. Toisaalta ylityötunteja tulee tehtyä huomaamatta. Ravejahan minä seuraan muutenkin, mutta nyt siitä vielä maksetaan!

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää