Valikko

Saksalaissyyttäjä vaatii useille yritysjohtajille vankeutta

Edesmenneen telekonserni Mannesmannin johtajaa Klaus Esseriä ja Deutsche Bankin pääjohtajaa Josef Ackermannia uhkaa vankeustuomio.

Düsseldorfin yleinen syyttäjä esitti keskiviikkona näkemyksensä, jonka mukaan Esser, Ackermann, ammattiliitto IG Metallin entinen johtaja Klaus Zwickel ja sekä kolme muuta Mannesmannin hallintoneuvoston jäsentä olisivat syyllistyneet eriasteisesti vakavaan kavallukseen tai avunantoon siinä.

Mannesmannin hallintoneuvosto hyväksyi yhteensä 111,5 miljardin eläkkeiden ja erorahojen maksun muun muassa Esserille siinä yhteydessä, kun Mannesmann myytiin Vodafonelle.

Eilen syyttäjän piti kertoa, millaista rangaistusta syytetyille vaaditaan. Oikeuden istunto jouduttiin kuitenkin siirtämään ensi viikon keskiviikkoon, koska Ackermannin puolustaja oli joutunut liikenneonnettomuuteen.

Frankfurter Allgemeine Zeitungin verkkolehden saamien tietojen mukaan herroja uhkaavat jopa usean vuoden vankeusrangaistukset.

Kovimman rangaistuksen saanee Klaus Esser, jonka eroraha esitettiin aikanaan korvauksena hyvin tehdystä työstä.

Ratkaisua odotetaanheinäkuussa

Oikeussalissa on kuitenkin käynyt ilmi, että Vodafone maksoi Esserille siitä, että tämä ensin vastusti hanketta ja vedätti saksalaisyhtiön kurssia ylös, mutta taipui lopulta kauppaan.

Myöhemmin Vodafone myi Mannesmannin Saksan-tytäryhtiölleen huomattavasti alempaan hintaan ja vaatii nyt Saksan veroviranomaisilta hyvitystä tästä ”arvonmenetyksestä”.

Oikeudenkäynnin todistajien kuuleminen on kestänyt viisi kuukautta. Seuraavaksi vuorossa ovat puolustajien ja syytettyjen puheenvuorot. Ratkaisua jutussa odotetaan heinäkuun lopussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    7. 7

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      ”Ei syytä odottaa uutta eurokriisiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää