Valikko

Sitra jatkaa syksyllä neuvotteluja biosalkkunsa kohtalosta

Epävarmuus Sitran biorahoituksen tulevaisuudesta on herättänyt huolta alan yrityksissä. Eräiden alalla toimivien mukaan jo spekulointi asialla vaikeuttaa neuvotteluja, joita bioalan yritykset käyvät muiden rahoittajien kanssa, kertoo Kemia-lehti tänään ilmestyvässä numerossaan.

Lehden haastattelema Sitran rahoitus- ja talousjohtaja Magnus Sjöblom vakuuttaa, että Sitran tavoitteena on turvata suomalaisen bioalan tulevaisuus, ei tuhota sitä.

– Kansallinen intressi on ollut vahvasti esillä keskusteluissa, Sjöblom vakuuttaa.

Sjöblomin mukaan Sitra pohtii syksyn aikana useita vaihtoehtoisia tapoja, joilla se voisi toteuttaa biosalkkunsa ulkoistamisen. Sitrasta on jo otettu yhteyttä sekä Suomessa että ulkomailla toimiviin pääomasijoittajiin ja alan toimijoihin, muun muassa lääkeyrityksiin.

– Olemme käyneet alustavia keskusteluja useiden mahdollisten kotimaisten ja kansainvälisten sijoittajien kanssa. Minkäänlaisia sopimuksia ei kuitenkaan vielä ole tehty eikä tarjouksia jätetty, Sjöblom korostaa.

Sitrasta on Suomen merkittävin bioyritysten julkinen rahoittaja. Sitran salkussa on noin 40 bioalan yritystä. Suomessa bioalan yrityksiä on yhteensä noin 140.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    11. Näytä lisää

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää