Valikko

Metso ja Elcoteq kallistuivat selvästi

Osakekurssit päätyivät loivaan laskuun Helsingin pörssissä tiistaina. Vaihtokärjen osakkeista selvässä nousussa oli Metso, joka on vähentämässä kustannuksiaan ja työntekijöitä. Myös Elcoteqin osake kallistui selvästi sen jälkeen, kun se kertoi maanantaina suunnitelmista yhdistää osakesarjansa. Vaihto pysyi kesäisen vaisuna.

Alamäki kuitenkin loiveni reippaasti loppupäivästä, kun amerikkalaiskuluttajien luottamus talouteen nousi korkeimmilleen kahteen vuoteen kesäkuussa. Luottamusta vahvistivat työpaikkojen lisääntyminen ja polttoaineen hintojen lasku.

Hex-yleisindeksi päätyi 0,1 prosenttia pakkaselle 5 812,00 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi nousi 0,3 prosenttia. Vaihtoa kertyi 395 miljoonaa euroa. Nokian osake oli 0,9 prosentin laskussa 11,64 eurossa.

Metson kurssi kallistui 4,7 prosenttia 10,42 euroon. Konepajakonserni keventää liiketoimintayksikkö Metso Paperin kiinteitä kustannuksia vuositasolla yhteensä 50 miljoonaa euroa vuosi sitten kesäkuussa käynnistetyn toiminnan tehostamisohjelman lisäksi. Alustavien arvioiden mukaan järjestelyt koskevat 1 100–1 300:aa henkilöä.

Opstockin analyytikon Henri Parkkisen mukaan oli odotettavissa, että Metso hakee toiminnassaan lisää tehokkuutta.

– Odotuksissa oli että Metso Paperissa saattaa tulla jotain lisärakennejärjestelyjä. Mutta kun katsoo, kuinka suurta henkilöstömäärää järjestely koskee, niin kyseessä on aika radikaali toimenpide. Toimet kuvastavat markkinan vaikeutta ja sitä, että kannattavuutta on pakko lähteä jostain hakemaan lisää, Parkkinen toteaa.

Elcoteqin osake kallistui 7,4 prosenttia 16,05 euroon. Elektroniikan valmistuspalveluja tarjoava Elcoteq kertoi maanantaina päättäneensä selvittää mahdollisuuksia yhdistää listaamattoman K-sarjan osakkeet listattuun A-sarjaan.

– Aika kova reaktio siihen verrattuna, että vielä ei tiedetä ehtoja, millä sarjojen yhdistyminen voisi tapahtua, markkinoilta huomautettiin.

Metsäteollisuuden konsulttiyhtiö Jaakko Pöyry Group solmi uuden 720 megawatin kaasuturbiinikombivoimalaitoksen projektinjohto- ja -valvontasopimuksen Petro Vietnamin kanssa. Sopimuksen arvo on 4,3 miljoonaa euroa. Jaakko Pöyry Groupin osake on runsaan prosentin alamäessä vaatimattomalla vaihdolla.

Lentoyhtiö Finnair ja venäläinen Aeroflot ovat sopineet codeshare-yhteistyöstä heinäkuun alusta lähtien. Yhteistyö parantaa Helsingin ja Moskovan välisten lentojen tarjontaa ja jatkoyhteyksiä. Finnairin osake kallistui 2,7 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää