Rental toi luksusmenopelittavallisen kuluttajan ulottuville

Klubin jäsensaa vuokratavaikka Ferrarin

"Tämä ei ole unelma, tämä on mahdollisuus", luvataan Rentalin esitteen kannessa. Vieressä on kuva kiiltävästä Ferrarin konepellistä.

Erikoisautovuokraamo Rentalin myyntijohtaja Cosma Öström kääntelee esitteen sivuja: Mercedes-Benz E 500, Mercedes-Benz CLK 200 – ja yrityksen helmi, Ferrari 360 F-1 Spider.

Öström pahoittelee, että Ferrari on haastattelupäivänä Vantaalla käymässä keikalla kauppakeskus Jumbossa. Siitä olisi saanut hienoja kuvia.

Vuonna 2002 perustettu Rental vuokraa luksusautoja – "laadukkaita kulkuneuvoja ja ajokokemuksia".

Aluksi vain yritysasiakkaille menopelejä vuokrannut yritys uudisti konseptiaan vuosi sitten ja vuokraa nyt myös Tauno Tavalliselle.

Jäsenyys kuin golfosake

Noin 3 000 euroa maksavalla Rentalin Club R -jäsenyydellä saa vuokrata autoja, moottoripyöriä ja vesijettejä listahintoja edullisemmalla.

Ferrarin vuorokausivuokra huitelee lähes 700 eurossa, mutta päivän avomersun omistajana saa alle viidelläkympillä. Klubi järjestää jäsenilleen myös erilaisia tapahtumia. Konsepti on tuttu ulkomailta.

– Esimerkiksi Englannissa on vastaavanlainen klubi, mutta se on enemmän rahaihmisille suunnattu. Meidän jäsenemme ovat ihan tavallisia ihmisiä, Öström vakuuttaa ja vertaa jäsenyyttä golfosakkeeseen.

– Klubimme on tarkoitettu niille, joilla ei ole varaa ostaa omaksi tällaisia autoja, ja vaikka olisikin, ei siinä olisi mitään järkeä.

Kesä tuo autohullut esiin

Helsingin Herttoniemessä Rentalin toimitiloissa on iltapäivällä useita nuoria pareja juttelemassa myyjien kanssa. Kesä vauhdittaa autohullujen esiintuloa. Öström on tyytyväinen: Ferrariinkin on jo tehty täksi kesäksi varauksia.

– Meillä on jo noin 300 yksityisasiakasta, ja he tuovat merkittävän osuuden liikevaihdostamme. Tulevasta vuodesta tulee taloudellisesti hyvä.

– Tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen liikevaihtomme oli lähes koko viime vuoden liikevaihdon suuruinen, Öström kertoo.

Helsinkiin Tampereelta vuodenvaihteessa rantautunut Rental etsii toimitiloja myös Turusta.

Cosma Öström uskoo konseptiin. Isojen poikien mersukerho saattaa tulevaisuudessa laajentua myös ulkomaille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    10. 10

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää