Valikko

Sitran mielestä kilpailupolitiikkaestää järkevääkin yhteistyötä

Kilpailuvirasto ja yrittäjät eivät niele väitteitä, joiden mukaan Suomen kilpailupolitiikka jarruttaa innovaatioiden kehittämistä

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamies Aatto Prihti on samoilla linjoilla Tekesin pääjohtajan Veli-Pekka Saarnivaaran kanssa siitä, että kilpailupolitiikka aiheuttaa ongelmia innovaatioiden kehittämiselle.

– Se estää jopa järkevääkin yhteistyötä. Ei tule mitään, jos liian aikaisin pakotetaan kilpailemaan, Prihti tähdentää.

Teollisuuden ja työnantajien TT:n varatoimitusjohtaja Tarmo Korpela puolestaan korostaa, ettei verkottumista tule estää kilpailupolitiikalla.

Saarnivaara totesi eilisessä Taloussanomien haastattelussa, että liian tiukat kilpailulait hidastavat innovaatioiden kaupallistamista.

Johtaja Juhani Jokinen Kilpailuvirastosta ei yhdy Saarnivaaran kantaan.

– Kilpailupolitiikka on meillä ihan kohdallaan. Kilpailumääräyksethän nimenomaan vauhdittavat innovointia, Jokinen sanoo.

– Miksi esimerkiksi kartelli innovoisi, koska se saisi tarvittavat voitot ihan vain sopimalla hinnoista, Jokinen sanoo.

Jokinen saa taustatukea johtaja Antti Neimalalta Suomen Yrittäjistä. Neimala ei näe suuria mörköjä kilpailupolitiikassa. Hänen mielestään noudatettu kilpailupolitiikka ei suitsi elinkeinopolitiikkaa.

– Eurooppaan tarvitaan aika tiukat kilpailusäännöt, koska eri maissa lipsutaan helposti esimerkiksi valtiontukikäytännöissä, Neimala sanoo.

Aasia noudattaaSuomen 80-luvun mallia

Saarnivaaran mukaan yliopistojen ja yritysten vuorovaikutus on Aasiassa läheisempi kuin Euroopassa ja innovaatioiden kaupallistaminen on viety pitemmälle jo tutkimuslaitoksissa. Läheinen yhteistyö onkin Saarnivaaran mukaan vaikuttanut Aasian nousuun, kun EU:ssa keskitytään vahtimaan asioita kilpailupolitiikan kannalta siten, ettei kukaan vain hyödy enemmän kuin toinen.

Prihti yhtyy Saarnivaaran vaatimukseen lisäpanostuksista tutkimus- ja kehitystoimintaan. Hän on pitkälti samaa mieltä myös siitä, että Suomen kannattaa ottaa Kaukoidästä mallia kehittämishankkeiden eteenpäinviemiseen. Hän kuitenkin muistuttaa, että Aasian malli on pitkälle sama kuin Suomessa 1980-luvulla.

– Tuolloin julkinen valta panosti eri hankkeisiin niin merkittävästi, että yksityinenkin raha innostui niistä. Nokiankin menestys on osin syntynyt tätä kautta.

Prihtin mukaan lisärahan ohella nyt tarvitaan tarkempaa kohdennusta, jotta saadaan timantit esiin. Julkinen kehitysraha pilkkoontuu Prihtin mukaan nykyisin niin pieniin osiin, ettei missään saada aikaan mitään merkittävää, vaan kaikki jää näpertelyksi.

– Paukut pitää laittaa tarkasti määriteltyihin hankkeisiin. Muut pärjäilköön miten pärjäävät, Prihti ohjeistaa.

Menestykseentuudittauduttu

Saarnivaaran mielestä rahaakin tärkeämpi asia Suomen menestymiselle on oikea asenne ja innovaatioita suosiva ilmapiiri. Niin Prihti kuin TT:n Korpela ovat sitä mieltä, että Suomessa on liikaa tuudittauduttu aikaisempaan hyvään menestykseen.

– Ajatellaan, että kun on tähän asti pärjätty aika hyvin, se riittää jatkossakin, Korpela sanoo.

Kummankaan mielestä näin ei ole ja Aasia porhaltaa ohi, jos meno ei muutu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    10. 10

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää