Lastminute.com osti kaimansa Saksasta

Brittiläinen nettimatkatoimisto Lastminute.com osti keskiviikkona saksalaisen lastminute.de -konsernin 46,7 miljoonalla eurolla. Kaupassa syntyy Saksan suurin online -matkatoimisto.
Lastminute.de -konserniin kuuluva Cinetic Internet Touristik oli aikoinaan onnistunut hankkimaan lastminute -nimen ja nettisaitin Saksassa sillä perusteella, että sana on yleiskieltä. Sen vuoksi nimeä ei voinut rekisteröidä.

Lastminute.comin toimitusjohtaja Brent Hoberman sanoo Financial Timesille, että kaupassa syntyy Saksan suurin nettimatkatoimisto, jolla on vahva kate Euroopan suurimmilla matkamarkkinoilla.

Hoberman muistutti myös siitä, että näin loppuu sekoilu .com ja .de -päätteiden välillä.

Lastminute.com maksaa kauppahinnan 24 miljoonan euron käteismaksulla ja uusilla osakkeillaan.

Uuden konsernin myymien matkojen arvo nousee 150 miljoonaan euroon vuodessa.

Lastminute tarjoaa matkoja sekä yrityksille että yksityishenkilöille. Hobermanin mukaan asiakkaiden on helppo koota omat matkapakettinsa itse eli valita lennot, hotellit, autonvuokrauksen ja niin edelleen netistä..

Viime syyskuussa Lastminute.com hankki yli 102 miljoonan joukkovelkakirjalainalla rahaa yritysostoja varten. Tästä rahasta sillä oli kesäkuussa vielä 30 miljoonaa euroa kassassa, joten lastminute.de:n osto onnistui.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Kaljarallille on povattu hiipumista, mutta viime vuonna se ei näkynyt

    6. 6

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    7. 7

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    8. 8

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    9. 9

      Suvi- ja Palta-veneet myydään uudelle yhtiölle

    10. 10

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää