Valikko

Fed ei pelkää inflaatiota, Japanissa vauhti kiihtyy

Federal Reserve teki täsmälleen odotetun korkopäätöksen eli korko nousi 0,25 prosenttiyksikköä ja päätöksen yhteydessä annettu julkilausuma lupasi rahapolitiikan kiristyvän vain maltillisesti. Lausumaan jäi kuitenkin takaportti, Fed vakuutti olevansa valmis nopeuttamaan kiristystä, mikäli talouden tilastot osoittavat inflaatiopaineiden merkittävää nousua.

Tähän astisen inflaation voimistumisen Fed arvioi johtuvan osittain myös tilapäisistä tekijöistä, toisin sanoen öljyn hinnan noususta kevään aikana. Uutta Fedin lausunnossa oli myös ilmoitus siitä, että keskuspankki sitoutuu ylläpitämään hintavakautta Yhdysvaltojen taloudessa.

Deutsche Bankin tutkimusosaston arvion mukaan lausunto merkitsee sitä, että Fed varautuu jo nyt nostamaan korkoa syksyn aikana useita kertoja, ja ottaa vähitellen käyttöön myös puolen prosenttiyksikön nostot. Samalla pankki pyrkii rauhoittelemaan koronnostopaineiden osake- ja obligaatiomarkkinoille aiheuttamia huolia.

Japanin keskuspankin tuore Tankan-raportti kertoo maan teollisuusyritysten odotusten olevan vahvimmillaan sitten vuoden 1991 ja ylittäneen odotukset. Teollisuuden odotuksia mittaava indeksi vahvistui maaliskuun 12 pisteestä 22 pisteeseen, kun odotettu pisteluku oli 17. Palvelualojen indeksiluku nousi viidestä yhdeksään pisteeseen.

Vientialojen odotukset ovat edelleen vahvoja Yhdysvaltojen ja Kiinan vetäminä, ja nyt myös Japanin kotimarkkinayritysten odotukset ovat vahvoja. Yritykset investoivat uuteen tuotantoon, ja niiden tulosodotukset ovat nousussa. Merkit siitä, että Japani olisi vihdoinkin palaamassa jotakuinkin normaalitilaan 1990-luvun alussa alkaneesta vajaatoiminnasta voimistuvat.

Osakemarkkinoille Fedin korkopäätös ei tullut yllätyksenä, eikä eilen julkistettu ennakoitua heikompi Chicagon ostopäälliköiden indeksi huolettanut liikoja. Indeksin arvioidaan kärsineen kohtuuttomasti Detroitin autoteollisuuden heikentymisestä, ja sen yksityiskohdat kertoivat vahvasta työllisyydestä ja tuloskehityksestä.

Dow Jones vahvistui 0,2, S&P 500 0,4 ja Nasdaq 0,6 prosenttia. Aasiassa Nikkei on vahvistunut Tankanin vetämänä 0,4 prosenttia ja Topix pysynyt jotakuinkin ennallaan. Hang Seng on vahvistunut 1,4 prosenttia sen jälkeen, kun Kiinan viranomaisten osakekauppoja rajoittavia toimia koskeneet huhut kumottiin. Kospi on laskenut prosentin koska Samsung Electronicsin kurssi sukelsi näyttöruutujen kysynnän heikentymistä ennakoivan tutkimusraportin painamana.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen tuotto laski 2,8 prosentista 2,7 ja kymmenvuotinen 4,68 prosentista 4,6 prosenttiin. Fedin lupaus maltillisista koronnostoista ja inflaation pitämisestä kurissa rohkaisi markkinoita. Saksan kaksivuotinen tuotto painui eilen 2,77 prosentista 2,7 ja kymmenvuotinen 4,36 prosentista 4,32 prosenttiin. Pisimmät rahamarkkinakorot nousivat eilen jonkin verran mutta tehnevät tänään paluun. Odotukset ohjauskoron noususta vuoden vaihteessa ovat ennallaan, mutta ensi kevättä koskevat näkemykset jatkavat aaltoiluaan.

Valuuttamarkkinoilla dollari kävi 109,5 jenissä ennen Fedin päätöstä mutta painui sen jälkeen 109 jeniin ja palasi Tankanin jälkeen tänä aamuna eilisaamun 108 jenin tuntumaan. Euro on noussut 1,208 dollarista 1,218 dollariin ja kävi yöllä yli 1,22 dollarissa. Samalla euron arvo kävi 133,5 jenissä ennen kuin palasi eilisaamun 131 jenin tienoille. Puolivuotisjakson päättyminen, Fedin odotetut kiristykset ja elokuun lomakauden lähestyminen ravistelevat valuuttamarkkinoita lähiviikkoina.

Euroalueen tilastot kertovat tänään Ranskan ja Saksan tehdasteollisuuden tilanteesta ja alueen toukokuun työttömyysasteen. Euroopan Keskuspankilta ei odoteta ohjauskorkoon muutoksia. Yhdysvalloista on tänään luvassa teollisuustuotannon ISM-indikaattori ja työttömiksi ilmoittautuneiden määrä. ISM:n ennakoidaan osoittavan vahvaa, joskin heikompaa kehitystä kuin toukokuussa. Päähuomio kiinnittyy kuitenkin jo huomenna saatavaan kesäkuun työvoimatilastoon, jonka ennakoidaan osoittavan että talouden tila on Fedin arvioimaa vahvempi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää