Pörssiyritykset innostuivatkasvuyrittäjäkisasta

Ernst&Youngin Vuoden kasvuyrittäjä -kilpailuun osallistuu tänä vuonna muutama pörssiyrityskin.

– Sääntöjä muutettiin sen verran, että pörssiyrityksetkin voivat osallistua, ja puolenkymmentä ilmoittautui mukaan heti, iloitsee kilpailun johtaja Harri Pärssinen Ernst&Youngilta.

Ilmoittautumisaika Entrepreneur of The Year -kisan Suomen maakilpailuun umpeutuu näinä päivinä. Tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut 63 kilpailijaa. Joukossa on valtakunnallisesti tunnettuja yrityksiä, nuoria nopeasti kasvaneita yrityksiä sekä pitkänlinjan konkareita. Lisäksi moni viime vuonna kisaan osallistunut lähtee nyt mukaan uudestaan.

Muutama nopea ilmoittautuja mahtuu vielä kisaan.

– Tavoitteena on 65–70 kilpailijan joukko eli hieman vähemmän kuin viime vuonna, jolloin kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa, Pärssinen kertoo.

Kilpailu perustuu karsinnan läpäisseiden ehdokkaiden henkilökohtaisiin haastatteluihin, jotka tehdään elokuun loppuun mennessä. Aluekilpailut järjestetään lokakuussa Oulussa, Tampereella ja Helsingissä. Valtakunnallinen loppukilpailu pidetään Finlandia-talossa Helsingissä 16. marraskuuta.

Suomen voittaja osallistuu maamme edustajana World Entrepreneur of the Year -kilpailuun Monte Carlossa toukokuussa 2005.

Tänä vuonna Suomea edusti kilpailussa Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen, joka sijoittui kuudenneksi 31 finalistin joukosta. Voitto meni filippiiniläiselle pikaruokakeisarille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Pörssiviikko päättyi miinuksella – Stockmannilla vahva nousupäivä

    9. 9

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    10. 10

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää