Valikko

USA:n sirufirmoilla pyyhkii hyvin

USA:n suuryritysten tulokset kasvoivat ennakkotietojen mukaan 21 prosenttia toisella neljänneksellä. Kärjessä kiitävät puolijohdeyritykset, haitarin toisessa päässä kärvistelevät puhelinyhtiöt.
Yhdysvaltain puolijohdealan 19 suurinta yritystä yli kolminkertaisti huhti-kesäkuun tuloksensa. Thomsonin ennusteen mukaan tulosluettelon kärkeen kuuluvat muiden muassa Applied Materials, Novellus Systems ja Texas Instruments.

Texas Intruments tilaa lisää koneita ja Applied Materials yrittää pysyä TI:n tilausten tahdissa, Bloomberg kuvaa tilannetta. Kysyntää vetää ennen kaikkea matkapuhelinten valmistus.

SIA (The Semiconductor Industry Association) ennusti kesäkuussa, että alan maailmanlaajuinen myynti kasvaa tänä vuonna 26 prosenttia 214 miljardiin dollariin.

USA:n yritykset petraavat lavealla rintamalla

Thomsonin arvion mukaan koko Yhdysvaltain teollisuus on matkalla kohti hyvää vuotta. Puolijohdefirmat eivät suinkaan olleet ainoita toisen neljänneksen tulosparantajia, vaan lavea rintama ulottuu elektroniikasta energiaan.

Keskimäärin Thomson arvelee suurten yritysten tulosten kohentuneen 21 prosenttia huhti-kesäkuussa vuoden takaisesta.

Kirkastuneet näkymät eivät yllä paikallis- ja kaukopuheluyhtiöihin asti. Alan yritysten tulokset huonontuivat arvion mukaan 19 prosenttia viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna.

Hintakilpailu ja asiakkaiden siirtyminen mobiili-, internet- ja kaapeliyhtiöihin ovat pudottaneet alan Standard & Poor´sin toimialaluettelon pahnanpohjimmaiseksi. Heikoimpina lenkkeinä Bloomberg mainitsee SBC Communicationsin ja BellSouthin.

Toiseksi heikoimmin menestyvä toimiala on kiinteistövälitys, jossa tulospudotus on 6,5 prosenttia vuoden takaisesta.

Työn tuottavuus nousee vankasti

Jos Thomsonin laskelmat pitävät paikkansa, huhti-kesäkuusta tulee suurten amerikkalaisyritysten yhdeksäs perättäinen kasvuneljännes tuloksella mitattuna.

Hyvän kotimaisen kysynnän ja vientiä avittaneen heikon dollarin ohella on kolmaskin syy yritysten mainioon tuloskuntoon.

Yhdysvaltain työministeriön arvion mukaan amerikkalaistyöntekijöiden tuottavuus kohentui tammi-maaliskuussa 3,8 prosentin vuosivauhdilla. Investoinnit koneisiin ja laitteisiin ruokkivat tuottavuuden nousua.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Konecranes ja Kito purkavat allianssinssa

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää