Valikko

Saksa päättää lomien edellätyömarkkinoiden uudistuksista

Saksan talouden tilannetta valottavat ensi viikolla kaksi tilastoa: kesäkuun työttömyysluvut tiistaina ja toukokuun uudet teollisuustilaukset keskiviikkona.

Viime viikkojen suhdanneluvuilla ei ole ollut selvää yhtenäistä suuntaa. Yritysten tunnelmia mittaava Ifo-indeksi yllätti juhannuksena laskemalla takaisin viime syksyn tasolle.

Kuluttajien luottamusta mittaava GfK-indeksi puolestaan oli nousussa, mutta toukokuun vähittäiskauppa laski odotettua voimakkaammin.

Jo kolme kuudesta maan johtavasta taloustutkimustutkimuslaitoksesta on kuitenkin nostanut ennusteitaan tämän vuoden talouskasvusta puolestatoista prosentista 1,7–1,8 prosenttiin.

Työttömientuki heikkenee

Viikon tärkeisiin tapahtumiin kuuluvat myös liittopäivien ja liittoneuvoston viimeiset istunnot ennen päättäjien kesälomia.

Niissä käsitellään hallituksen Agenda 2010 -uudistuspaketin ydintä eli työmarkkinoiden uudistuksia.

Asia oli jo kertaalleen käsittelyssä, mutta joutui opposition vastustuksen vuoksi uudelleen soviteltavaksi. Sopu löytyi vasta viime tingassa kuluneella viikolla.

Uudistukset heikentävät ensi vuoden alusta saakka työttömyysturvaa, sillä pitkäaikaistyöttömien ja toimeentulotuen saajien tuet yhtenäistetään.

Lisäksi uudistus kaventaa työttömien mahdollisuutta kieltäytyä tarjotusta työstä ja parantaa työvoimatoimistojen palvelua.

Ekonomistit arvioivat, ettei uudistus sinänsä vaikuta suhdannekehitykseen. Työmarkkinoiden rakenteiden kannalta se tulkitaan kuitenkin myönteiseksi.

Työviikonmitta puhuttaa

Ifo-instituutin johtaja Hans-Werner Sinn arvioi tällä viikolla, että 85 prosenttia Saksan työttömyydestä ei enää paranisi hurjallakaan nousukaudella.

Hänen mukaansa kyse on heikosti koulutetuista ihmisistä, joiden työpanos on aivan liian kallis.

Tie palkkojen alentamiseen aukesi jo, kun Siemens taivutti Saksan metalliliiton työajan pidennyksiin uhkaamalla siirtää tuhansia työpaikkoja ulkomaille.

Kahden matkapuhelintehtaan työntekijöiden viikkotyöaika pitenee viidellä tunnilla. Sen sijaan peruspalkat pysyvät ennallaan loma- sekä joulurahojen poistuessa.

IG Metall varoittaa, ettei aio suostua tällaisiin ratkaisuihin laajemmin. Kuitenkin esimerkiksi konepajateollisuuden liitto VDMA suosittelee mallia niille jäsenyrityksilleen, joiden tuloskunto on heikko.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää