Antiikkista tunnelmaa Mustiossa

Antiikkikauppiaat valtasivat Mustion Linnan alueet jo kahdeksatta kertaa. Parikymmentä myyjää pohjoismaista ja Baltiasta toivat näytteille parastaan.
Mustion toistasataa vuotta vanha linna ja puistoalueet luovat vanhan ajan tunnelmaa, kun vielä vanhat tallirakennuksetkin täyttyvät antiikkiesineistä. Maisemaan sopisi mainiosti Jane Austenin kirjallisuushahmoja samppanjapiknikille puistoon. Kolme muovista telttaa puistossa kuitenkin palauttavat kävijän takaisin 2000-luvulle.

Viime vuosina antiikkiviikko on houkutellut noin 7 000 kävijää. Järjestäjät toivovat tänäkin vuonna suurta suosiota. Sää vaikuttaa luonnollisesti kävijämäärään.

– Ei saa olla liian kuuma, muttei kylmäkään, Mustion Linnan Pirkko Lindström toivoo.

Kymmenkunta suomalaista, seitsemän ruotsalaista, yksi tanskalainen ja yksi latvialainen antiikkikauppias ovat pystyttäneet myyntinäyttelynsä. Tukholmalaisen Thunér Antikhandelin osasto vanhan tallin ensimmäisessä kerroksessa on täydellisessä kunnossa jo hyvissä ajoin ennen avajaisia. Osaston pystyttäminen käy jo rutiinilla, sillä liike on ollut Mustiossa mukana joka vuosi.

Mustion Linnan kansainvälinen antiikkiviikko 3.–11.7. kello 12–18.

Sisäänpääsy 10 e, lapset ilmaiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    7. 7

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    8. 8

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    9. 9

      Omatoimisuuden kasvu näkyy – valitukset lentolipuista lisääntyivät

    10. 10

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    11. Näytä lisää