Valikko

Saksa ja Ranska ajavateuroryhmälle vakivetäjää

Euroryhmänpysyväpuheenjohtajavoitaisiin valita pienestä maasta
Saksa ja Ranska ajavat pysyvän puheenjohtajan valintaa euroalueelle jo ennen kuin EU:n perustuslaki astuu voimaan. EU-maiden hallitukset hyväksyivät EU:n perustuslakiin käytännön, jonka mukaan euroalueen puheenjohtajakausi pitenee nykyisestä puolesta vuodesta 2,5 vuoteen.

Valtaosa euroalueen valtiovarainministereistä kannattaa pysyvän puheenjohtajan nimittämisen nopeuttamista, koska EU:n perustuslain voimaan astuminen voi kestää vielä vuosia.

Pysyvä puheenjohtaja voisi vahvistaa ministereiden mielestä euroalueen talouspoliittista koordinaatiota, mikä on ajautunut kriisiin jäsenmaiden jättäessä noudattamatta vakaussopimuksen sääntöjä.

Euroalueen kansainvälinen asema on kärsinyt pysyvän puheenjohtajan puuttumisesta. Esimerkiksi rikkaita teollisuusmaita edustavassa G7-ryhmässä Yhdysvallat määrää tahdin, koska euroalueen maat eivät esiinny ryhmässä yhdellä äänellä.

Pysyvä puheenjohtaja vahvistaisi euroryhmän asemaa, mikä olisi etenkin pienten jäsenmaiden kannalta myönteinen asia. Nykyisin on vaarana, että suuret jäsenmaat sopivat keskenään tärkeistä asioista euroryhmän ulkopuolella.

Jos pienet euroalueen maat pystyisivät yhteistyöhön, ne voisivat valita euroryhmän puheenjohtajan keskuudestaan. EU:n perustuslain mukaan euroryhmän puheenjohtaja valitaan ministeri ja ääni -periaatteella.

Suomi suhtautuuvarauksellisesti

Irlanti ja Itävalta eivät kannata pysyvän puheenjohtajan valintaa euroryhmälle nopeutetussa aikataulussa. Niiden mielestä perustuslakia ei saa soveltaa etuajassa.

Suomi on valmis kannattamaan pysyvän puheenjohtajan valintaa, mikäli tämä voisi osallistua G7-kokouksissa kaikkien asiakokonaisuuksien käsittelyyn. Nykykäytännön mukaan euroryhmän puheenjohtajalla on pääsy vain kokouksen makrotaloutta ja -politiikkaa käsittelevään osaan.

Jos Ecofin-neuvoston puheenjohtaja tulee euroalueen maasta, hänellä pitäisi olla Suomen mielestä selkeä asema euroryhmän työohjelmassa.

Suomi on myös huolissaan hallitusten vaihdosten vaikutuksesta puheenjohtajan kauden kestoon. Jos euroryhmän puheenjohtaja menettää hallitusvaihdoksen yhteydessä ministerisalkkunsa, voiko hän jatkaa vai täytyykö hänen tilalleen valita toinen puheenjohtaja.

Jos euroryhmä saa lähitulevaisuudessa pysyvän puheenjohtajan, Suomi voisi joutua luopumaan euroryhmän johtamisesta puheenjohtajakaudellaan, joka osuu syksylle 2006.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Näkökulma: Vaarallisin jytky uhkaa 4. joulukuuta – voittaisi Brexitin ja Trumpin

    10. 10

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää