Valikko

Suomelletuomioromuautolainhitaastavalmistelusta

EU:n komissio tuskin vaatiisakkojatai korvauksia

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin antaa Suomelle tänään tuomion romuajoneuvodirektiivin liian hitaasta täytäntöönpanosta.

– Romuajoneuvodirektiiviä ei ehditty panna täytäntöön riittävän nopeasti, jotta komissio olisi vetänyt kanteensa pois tuomioistuimesta. Tuomiosta ei pitäisi olla odotettavissa sakkoja tai korvauksia, sanoo lainsäädäntöneuvos Alice Guimaraes-Purokoski ulkoasiainministeriöstä.

Suomessa direktiiviä koskeva jätelain muutos vahvistettiin kesäkuun alussa ja valtioneuvoston asetus romuajoneuvoista kaksi viikkoa sitten.

– Viivästyminen johtui siitä, että uuden perustuslain mukaan meidän piti muuttaa myös jätelakia. Tämä oli teknisesti hyvin vaikeaa, sanoo yli-insinööri Hannu Laaksonen ympäristöministeriöstä.

EU:n romuajoneuvodirektiivi edellyttää, että ajoneuvon tuottajat eli valmistaja ja ammattimainen maahantuoja vastaavat 1.7.2002 jälkeen myytyjen ajoneuvojen jätehuollon kustannuksista. Ajoneuvon viimeisellä omistajalla pitää direktiivin mukaan olla mahdollisuus luovuttaa autonsa kustannuksitta romuttamoon.

Eniten keskustelua lainvalmistelussa herättivät ennen heinäkuuta 2002 myytyjen ajoneuvojen romutuskustannukset, joista direktiivin mukaan vastaa ajoneuvon tuottaja viimeistään vuoden 2007 alusta alkaen. Yksittäisellä jäsenmaalla on kuitenkin mahdollisuus päättää, että näiden vanhempien ajoneuvojen romuttamiskustannukset siirtyvät jo aikaisemmin auton tuottajalle.

Suomi ottaa järjestelmän käyttöön syyskuun alussa. Tuottajille korvataan siirtymäkaudella vuosittain vähenevällä mallilla 80–48 euroa ennen vuotta 2002 myytyjen ajoneuvojen romutuksesta. Käytännössä rahat ohjautuvat romuttamoille.

Ajoneuvojen omistajille romuttaminen on ilmaista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää