Valikko

Kesä tuo markkinointiin liikettä

Mainosautot ja ilmaisnäytteet ovat juomavalmistajien kesäniksejä

Virvoitusjuomien väreihin maalattuja autoja näkee kaduilla nykyään entistä enemmän. Tuttu näky ovat esimerkiksi parimetrisiä Red Bull -tölkkejä kantavat avolava-autot ilmaisnäytteineen. Kun kesä tulee, lähtevät autotkin liikkeelle. Mieluisin markkinointipaikka ovat erilaiset kesätapahtumat.

– Talvisin suomalaiset käpertyvät sohvalle, mutta kesäisin liikutaan paljon ulkona ja tapahtumissa. Sen takia myös me liikumme, mutta eri tavalla, energiajuomavalmistaja Red Bull Oy:n toimitusjohtaja Kaj Takolander sanoo.

Saman toimintatavan ovat omaksuneet muutkin. Uusia tulokkaita virvoitusjuoma-autojen kirjoon ovat kahden istuttavat, Coca-Cola light lemon -tarroin koristellut Mercedes Smart -autot. Kaksi Smartia on koko ajan liikkeessä.

Mainosautoja myösvuokrataan kuluttajille

Coca-Colan autot ovat osa mainostoimisto Media Cleverin Suomeen tuomaa konseptia. Konseptiin kuuluu myös autojen vuokraaminen yrityksille ja tavallisille kuluttajille näkyvyyden saamiseksi. Smartin saa käyttöönsä 150 euron kuukausihinnalla.

– Auton pitää olla jollakin tavalla huomiota herättävä, jotta ihmiset katsoisivat sitä. Konseptin kannalta tavallinen pikkuauto ei välttämättä olisi toiminut yhtä hyvin kuin Smart, Media Cleverin osakas Sami Vehkaluoto sanoo.

Coca-Colalle autot ovat yksi tukimedia, jolla saadaan lisäväriä meneillään olevaan kampanjaan.

– Uskomme, että autot tullaan huomaamaan positiivisesti katukuvassa, tuotepäällikkö Anu Syrmä Coca-Cola Finlandilta sanoo.

Niin Coca-Cola kuin Red Bullkin haluavat autoillaan persoonallista näkyvyyttä kaduilla ja tapahtumissa. Mikä tahansa tapahtuma ei silti kelpaa.

– Pyrimme välttämään tapahtumia, joissa on hirveän monta sponsoria, joiden tehtävänä on vain rahoittaa tapahtuma. Niissä vierailijat eivät koe mitään yhteyttä tapahtuman ja sponsoreiden välillä, Red Bullin Takolander sanoo.

Takolanderin mukaan Red Bull -autot kiertävätkin tapahtumissa, joissa kävijöillä on jokin kontakti tuotteeseen ja sen arvoihin. Aina oikeanlaista tapahtumaa ei löydy.

– Jos ei ole ketään, joka järjestäisi sellaisia tapahtumia kuin me haluamme, me järjestämme niitä itse.

Maanantaina järjestettävä Red Bull Swoop on juuri tällainen tapahtuma. Siinä kilpailijat hyppivät laskuvarjolla helikopterista ja kilpailevat siitä, kuka piirtää pisimmän viivan veden pintaan laskeutuessaan rannalle. Swoopin kaltaiset uudet lajit saavatkin yhä useammin kiittää tunnettuudestaan erottautumishaluisia yrityksiä.

Red Bull Swoop Helsingin Hietaniemen uimarannalla maanantaina 12.7. kello 13–14. Kilpailu järjestetään säävarauksella, varapäiviä ovat 13.–14.7. ja 19.–20.7.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    9. 9

      Venäjän-viennin pudotus tasaantumassa

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää