Valikko

Venäjän pankit kriisin tunnelmissa

Venäjän pankkeja uhkaa pahin rahoituskriisi sitten vuoden 1998. Kolme keskikokoista pankkia on jo konkurssissa. Maan suurin yksityispankki Alfa on viikossa mennettänyt kymmenesosan talletuksistaan.
Eräiden arvioiden mukaan konkurssi kolkuttelee jopa 200 venäläispankin ovilla. Maassa on 1 700 pankkia.

Venäjän pankkeja on kymmenessä vuodessa koetellut kolme suurta rahoituskriisiä, joista viimeisin sattui vuonna 1998. Nykyinen konkurssiuhka on sitäkin vakavampi, sillä venäläiset kuluttajat ja säästäjät olivat juuri tottuneet pitämään rahalaitoksia vakaina yhtiöinä.

Viimeksi kuluneiden kahden kuukauden aikana venäläiset sukanvarsisäästäjät ovat nostaneet kymmenen prosenttia pankkitalletuksistaan. Rahassa mitattuna tämä vastaa viittä miljardia dollaria.

Tiistaina vaikeudet levisivät luotettavana pidettyyn Guta Bankiin, joka joutui lopulta sulkemaan ovensa tallettajien nenän edestä. Keskuspankin viimeisimpien kaavailujen mukaan Guta Bank yhdistetään valtion omistaman Vneshtorgbankin kanssa.

Säästönsä nostavien tallettajien jono kasvaa myös Alfa bankin ovella. Lauantaista lähtien Alfa Bank on menettänyt sadan miljoonan dollarin arvosta talletuksia.

Keskuspankki torjuu kriisiä

Mahdollista pankkikriisiä pidetään Venäjällä vakavampana asiana kuin maailman suurimman öljy-yhtiön Jukosin todennäköistä konkurssia.

Venäjän keskuspankki on huojentanut pankkien pääomavaatimuksia kesäkuun puolivälistä lähtien. Torstaina tehdyn pääomavaatimuksen alentamisen arvioidaan tuovan Venäjän pankkijärjestelmään lisää rahaa 130 miljardia ruplaa eli yli 3,6 miljardia euroa.

Suomen Pankin arvioiden mukaan varsinainen kriisi ei kuitenkaan uhkaa Venäjän pankkijärjestelmää. Liikepankit ovat paremmassa kunnossa kuin edellisen kriisin aikoihin ja keskuspankki on tarttunut ongelmien ratkaisuun päättäväisin ottein.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää