Asuntolainojen kasvuedelleen vilkasta

Kotitalouksien asuntolainat kasvoivat toukokuussa edelleen nopeasti16 prosentin vauhdilla.

Kotitaloudet nostivat toukokuussa uusia asuntolainoja Suomen Pankin tietojen mukaan bruttomääräisesti hieman enemmän kuin huhtikuussa eli 1 964 miljoonaa euroa. Kotitalouksien asuntolainakanta kohosi toukokuun lopussa 38 149 miljoonaan euroon.

Korkojen hienoinen nousu ei sanottavasti hidastanut koko kevään jatkunutta lainakannan kovatahtista kasvua, sillä uusien lainojen korko pysyi edelleen poikkeuksellisen alhaisena.

Uusien asuntolainojen keskikorko nousi toukokuussa 0,09 prosenttiyksikköä eli yhdeksän korkopistettä 3,18 prosenttiin. Viime vuoden toukokuusta asuntolanojen keskikorko laski 27 pistettä, sillä vuotta aiemmin uusista lainoista maksettiin korkoa keskimäärin 3,45 prosenttia.

Uusien asuntolainojen korot kääntyivät nousuun huhtikuussa pitkään jatkuneen laskun jälkeen. Alimmillaan uusien asuntolainojen keskikorko oli maaliskuussa keskimäärin 3,01 prosenttia. Asuntolainat olivat toukokuussa edelleen 15 pistettä halvempia kuin joulukuussa.

Huhtikuusta kotitalouksien asuntolainakanta kasvoi toukokuussa nettomääräisesti 500 miljoonaa euroa. Bruttolainanotto sisältää myös vanhojen lainojen muuttamisen halvemmiksi uusiksi lainoiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    6. 6

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    10. 10

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää