Valikko

Rahaston kautta käsiksi raaka-ainesijoituksiin

Suomen ensimmäinen raaka-ainerahasto aloitti huhtikuussa

Tavallinen piensijoittajakin voi päästä nauttimaan raaka-aineiden hintarallista. Suomen ensimmäinen raaka-ainerahasto perustettiin viime huhtikuussa. Pohjola Raaka-aine on erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan johdannaisten avulla eri raaka-aineisiin, kuten öljyyn, metalleihin, jalometalleihin ja maataloustuotteisiin.

Sijoitusjohtaja Jukka-Pekka Leppä Pohjolan Omaisuudenhoidosta kertoo, että sysäys rahaston perustamiseen lähti sijoittajien kiinnostuksesta. Hänen mukaansa rahaston tärkeä tehtävä on etenkin auttaa hajauttamaan salkkua ja siten pienentää esimerkiksi osakkeiden tuomaa riskiä. Raaka-aineiden hinnat saattavat korreloida usein negatiivisesti osakkeisiin nähden.

– Mukaan osuudenomistajiksi on tullut niin institutionaalisia sijoittajia kuin yksityisiäkin. Osuudenomistajia on tällä hetkellä yli 200. Se on aika paljon siihen nähden, että tämä on tuotteena uusi Suomessa.

Hajautuksen lisäksi sijoittajan mielessä on luonnollisesti tuotto. Lepän mukaan raaka-ainerahasto tekee tuottonsa kolmella eri tavalla. Tuottoa muodostuu raaka-aineiden hinnanvaihtelusta. Öljy- ja muihin futuureihin ei kulu käteistä rahaa, ja tällöin rahaston käteisvarat voidaan sijoittaa korkoinstrumentteihin. Lisäksi tuottoa tulee hintariskin kantamisesta.

Energiatuotteilla suuri paino

Maanantaina rahasto-osuuden arvo oli kehittynyt huhtikuun alun 100 eurosta runsaaseen 106 euroon. Tuottoa on tullut siis runsaat kuusi prosenttia ja merkintä- ja lunastuspalkkioilla vähennettynä noin viisi prosenttia.

Suurin paino rahastossa on eri energiatuotteilla kuten raakaöljyllä, joten teollisen toimeliaisuuden lisäksi tuottomahdollisuuksiin vaikuttavat esimerkiksi politiikka ja maataloustuotteille tärkeät säät.

Riskiäkin siis on, vähintään osakerahaston malliin. Lisäksi rahasto on altis dollarin kurssivaihtelulle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    10. 10

      Lähteet: Shell allekirjoittamassa sopimuksen Iranin suurimmista öljykentistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää