Valikko

Exelin alkuvuosi sujui odotettua paremmin

Suksi- ja kävelysauvoistaan tunnetun Exelin alkuvuosi on sekä liikevaihdon että tuloksen osalta sujunut ennakoitua paremmin.

Yhtiön julkistamien alustavien tietojen mukaan tammi–kesäkuun liikevaihto nousee noin 43,7 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 26,0 miljoonasta eurosta. Voimakkainta kasvu on ollut erityishiili- ja lasikuituprofiilien markkinoilla sekä Keski-Euroopan sauvakävelymarkkinoilla, joilla yhtiö on selvä markkinajohtaja.

Exelin liikevoitto yli kolminkertaistui vuoden ensimmäisellä puoliskolla noin 6,8 miljoonaan euroon viime vuoden 2,0 miljoonasta eurosta. Yhtiön mukaan ennakoitua voimakkaampi tulosparannus johtuu voimakkaasta myynnin kasvusta, hyvästä kapasiteetin käyttöasteesta sekä tuotanto- ja hankintatoimintojen tehostumisesta.

Ensimmäisellä vuosineljänneksellä eli tammi–maaliskuussa Exelin liikevaihto oli 20,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto 2,1 miljoonaa euroa. Toisen neljänneksen liikevaihto olisi siten noin 23,2 miljoonaa euroa ja liikevoitto 4,7 miljoonaa euroa.

Exelin koko viime vuoden liikevoitto oli 5,3 miljoonaa euroa, joten yhtiö on jo ensimmäisen vuosipuoliskon aikana ylittänyt viime vuoden liikevoiton.

Exel julkistaa osavuosikatsauksensa ensi viikon torstaina.

Exelin osakekurssi oli eilen yli yhdeksän prosentin nousussa Helsingin pörssissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää