Organisatorista muotia

Organisaatiot matkivat ja muistuttavat toisiaan yhä enemmän. Minkään yrityksen tavoite ei ole pysähtyminen tai taantuminen.

Tärkeätä on seurata ympäristön tavoitteita, normeja, arvoja, ihanteita ja trendejä sekä kilpailijoiden toimintaa ja malleja, markkinoita ja kilpailutilannetta.

Kaikki organisaatiot tavoittelevat legitimiteettiä, sillä ilman yhteiskunnallista uskottavuutta ei pärjää.

Pelkkä tehokas osaaminen ja taito ei useinkaan yksinomaan riitä, jos yrityksen tavoitteet ja toiminta eivät sovi ympäristön normeihin, tavoitteisiin, arvoihin ja ideaaleihin. Legitimiteetin voi hankkia eri tavoin. Yksi tapa voi olla uusien, muodissa olevien hyväksyttyjen menestysmallien käyttöönoton kautta.

Yritykset tavoittelevat paitsi hyväksyntää ja uskottavuutta myös tehokkuutta ja menestystä. Ratkaisu yrityksen tehokkuuspulmaan voi löytyä menestyvistä moderneista tehokkuusmalleista. On selvä, että organisatoriset ideat, jotka linkittyvät rationaalisiin arvoihin ”matkustavat” paremmin kuin ideat,jotka ovat löyhemmin kytkettyjä tällaisiin arvoihin.

Tämä liittyy rationaaliseen arvopohjan diskurssiin, jonka mukaan modernien organisaatioiden on tuotettava ja oltava tehokkaita, toimittava järkevästi sekä uskottavasti saadakseen hyväksyntää.

Mallit, jotka tukevat näitä länsimaisia teknokraattisia ihanteita lentävät yleensä nopeammin kuin mallit joihin ei liity tehokkuusnäkökulmaa.

Useasti mallit saavat kuitenkin erilaisen muodon jo matkalla tai viimeistään perillä paikallisessa kontekstissa.

Muuttuminen tapahtuu tarinoiden ja paikallisen yrityskulttuurin sekä toimintatapojen myötä. Ihmiset kantavat ja vievät näitä ideoita eteenpäin sekä vastaanottavat niitä. Ihmisissä löytyy tähän tarvittava energia.

Asiat muuttuvat monen kertojan, mutkan, ketjun, verkoston ja tarinan kautta sekä useasti mallista otetaan käyttöön vain yritykselle sopiva mallin osa. Se osa joka sopii yrityskontekstiin parhaiten.

Mallin käyttöönoton taustalla piilee strategia jolla haetaan uskottavuutta, menestystä, moderniutta ja dynamiikkaa.

Menestystarinat vievät malleja eteenpäin. Uudet mallit on aina helpompi integroida ja pedata vanhaan toimintaympäristöön jos ja kun niihin liittyy legenda, kertomus, anekdootti tai uskottava tarina sekä globaalisesti tarttuva nimi, imago ja toivo jostakin paremmasta. Kiinnostus lisääntyy, jos jokin idea on muodissa tai jos siihen liittyy glamouria ja statusta sekä jos se näyttää katsojan silmissä hyvältä.

Norjalainen Kjell-Arne Rövik on tutkinut johdon käyttämiä tehokkuusmallien syntyä, liikkumista ja integroitumista organisaatioihin ja tullut seuraavanlaisiin tuloksiin.

Jotta uusilla malleilla olisi mahdollisuus liittyä supersuosittujen yrityksille suunnattuihin muodikkaitten tehokkuusmallien joukkoon, tulee niihin liittyä seuraavanlaisia ominaisuuksia:

1) Sosiaalinen auktorisointi. Jonkin uuden idean tai mallin on paljon helpompi liikkua ja levitä, jos siihen liittyy tunnettu organisaatio, henkilö tai ryhmittymä. Tällainen taustavaikuttaja ja mallin auktorisoija voi olla menestyvä yritys, arvostettu tutkimuskeskus tai esim. kuuluisa henkilö

2) Universaalisuus. Mallin on helpompi liikkua, jos se on helposti sovellettavissa erilaisiin organisaatioihin riippumatta toimialasta tai yritysideasta,

3) Tuotteistaminen. Idean liikkuminen, myynti ja soveltaminen on sujuvampaa, jos idea ja mallin käyttö on paketoitu formaattiin jota on helppo ymmärtää, nähdä ja hallita.

4) Ajoitus. Mallin on oltava hyvin ajoitettu eli oltava päivänpolttava ja ajankohtainen. Sen on liityttävä tähän päivään ja modernin yrityksen tavoitteisiin ja muutoksen toiveisiin, tulevaan visioon sekä sen tulee huomioida ympäristön vaatimukset, tavoitteet, ongelmat ja muutokset.

5) Harmonisointi. Mallin ei tule olla räikeässä ristiriidassa yrityksen ja ympäristön kulttuurin, ideaalien tai arvojen kanssa.

6) Dramatisointi. Jos johonkin malliin liittyy fantastinen tarina tai legenda sen keksijästä, mallin kehityksestä tai mallin vaikeasta polusta, on sen vaikutus liikkuvuuteen merkittävä liikkuvuuteen.

7) Individualisointi. Jos siihen vielä liittyy henkilökohtainen taso ja linkki mielenkiintoiseen muutokseen, kiinnostavaan uuteen työnkuvaan, uran kehitykseen, statukseen ja henkilökohtaiseen menestykseen se lisää huomattavasti sen kiinnostavuutta .

Viime kädessä jonkun toimintamallin toimivuus ja liikkuvuus sekä menestys on kuitenkin aina kiinni yhteistyöstä ja ihmisten vuorovaikutuksesta, dialogista ja halukkuudesta muuttua ja muuttaa. Yksi ihminen ei siihen yksin kykene.

Kirjoittaja on taloustieteen tutkija Åbo Akademissa

Lähde: Kjell-Arne Rövik: The Secrets of the Winners: Management Ideas That Flow (kirjassa The Expansion of Management Knowledge, Stanford University Press 2002)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    4. 4

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    5. 5

      Rakennuspomo kertoo buumin kääntöpuolesta: ”Hirvittävä resurssien hukka”

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    8. 8

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Orpo: ”Kreikan talouskasvu on ollut yllättävän hyvää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää