Valikko

Kanna laukkusi ja maksa siitä

Kesä on ollut ilmoiltaan kurja muuallakin kuin Suomessa, joten äkkilähdöt etelään ovat kysyttyjä. Halpalentoyhtiöt ovat tuoneet alalle säpinää, kun ne tarjoavat parhaimmillaan kymmenen kertaa halvemman lennon kuin perinteiset – monasti vieläkin valtion omistuksessa olevat – yhtiöt.

Vanhat lentoyhtiöt ovat yrittäneet pysyä tässä hintakisassa mukana ja tarjoavat suureellisesti halpoja lentoja, joiden mainoksissa lukee kirpun kokoisilla kirjaimilla, että hintaan lisätään verot. Minäkin kävin kysymässä tällaisia matkoja, ja virkailija vähän noloillen ilmoitti, että parin sadan euron lippuhintaan lisätään miltei sadan euron verot, esimerkiksi lentokenttämaksut.

Perinteiset lentoyhtiöt käyttävät tavallisesti kaupunkien päälentokenttiä, joista moni on hionut palvelunsa viimeisilleen. Esimerkiksi Sveitsin Zürich uudisti lentokenttänsä äskettäin, mikä näkyy kovassa kenttämaksussa.

Geneve teki juuri päätöksen, että se avaa halpalentoyhtiöille oman terminaalin ensi vuoden lopussa. Sen palvelut jätetään minimiin, joten lentokenttämaksutkin jäävät pienemmiksi verrattuna pääkenttään, joka sekin on hinnaltaan halvempi kuin Sveitsin suurin kenttä Zürichissä.

Irlantilainen halpalentoyhtiö Ryanair on jo varoittanut, että se aikoo ruveta perimään lisämaksua matkustajilta, jotka lähettävät matkalaukkunsa rahtitavarana lennolle, eivätkä pysty ottamaan kapsäkkiä joko koon tai painon takia mukaan matkustustilaan. Ryanairin mukaan halpalentoyhtiöt ovat nipistäneet muualla kulut jo niin minimiin, että seuraava säästökohde on matkatavara.

Halpisten lentoliput varataan internetistä eikä niitä enää edes saa paperilla. Koneessa saat pähkinöitä, jos maksat niistä. Halpikset käyttävät myös kaupungista kauempana olevia pikkukenttiä.

Geneveläisiltä on jo kyseltykin, ovatko he valmiit kantamaan pakaasinsa itse miltei koneen ruumaan saakka ja maksamaan siitä vielä lisämaksun.

Ranskalainen Air France ilmoitti käyttävänsä kaikkia keinoja vastustaakseen halpakentän avaamista Genevessä uusille yhtiöille. Hollantilaisen KLM:n ja saksalaisen Lufthansan tukemina vanhat yhtiöt valittavat, että uuden kentän avaaminen vääristää kilpailua. Reipas väite yhtiöiltä, jotka ovat vuosikymmenet nauttineet valtioidensa rahahanoista.

Italialainen Alitaliakin odottaa ensi viikolla EU:n komissiolta vihreää valoa Italian valtion tukipaketille, jolla italialaisyhtiö saadaan pysymään siivillään.

Vanhojen hädän ymmärtää, sillä brittiläinen halpayhtiö Easyjet on Genevessä valloittanut vain muutamassa vuodessa jo neljänneksen koko lentokentän liikennöinnistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää