Jorma Ollilankirikierros

Juuri kun Suomen kesään alkoi tulla aurinkoa ja lämpöä, Nokia puhalsi hyytävän viiman talouteen. Yhtiön tulos oli toisella neljänneksellä vielä hieman yli viime vuoden tason, mutta kolmannen kvartaalin tulosennuste on kylmää kyytiä: osakekohtainen tulos putoaa 17 sentistä alle kymmeneen.

Pysäyttääkseen markkinaosuuden laskun, yhtiö on alentanut puhelimien hintoja keskimäärin 15 prosenttia. Pääjohtaja Jorma Ollila lupaa, että hinta-asetta käytetään edelleen, vaikka valikoivammin kuin keväällä. Tämä vaikuttaa tulosodotuksiin.

Nokia tuli tunnetuksi siitä, että se on pitänyt kannattavuuden ja marginaalit harvinaisen korkealla harvinaisen pitkään. Nyt kilpailijat ovat löytäneet aukon Nokian tuotevalikoimasta ja kyenneet haastamaan matkapuhelinjätin.

Maailmanlaajuisessa liiketoiminnassa Nokian reilusti yli 30 prosentin markkinaosuus on erittäin suuri. Tuntuu jopa luonnolliselta, että jossain vaiheessa kilpailijat iskevät, mutta kun se tapahtuu, sen vaikutukset tunkeutuvat syvälle Suomen talouteen.

Nokian pääjohtajaan Jorma Ollilaan on personoitunut yhtiön huikea menestys. Hän on noussut maailman yritysjohtajien kärkeen. Saavutus on häikäisevä. Nokia-yhtymässä tekee töitä yli 50 000 henkilöä, mutta julkisuuden katse on kiinni Ollilassa yhtä tiiviisti kuin tennispelaajan katse pallossa.

Nyt Ollila on tiukan paikan edessä: Miten yhtiö palautetaan voittajaksi? Miten sen kannattavuus nostetaan taas riittävän hyväksi? Miten otetaan kilpailijoilta markkinaosuuksia takaisin?

Ollila on ollut ennenkin kovissa paikoissa. Tunnettua on se, että hän 1990-luvun alussa neuvotteli rahoittajilta Nokialle lainapaketin, jonka avulla yhtiö ylipäänsä pystyi jatkamaan toimintaa. Hän johdollaan yhtiö on selvinnyt muistakin tukalista paikoista, esimerkiksi niin sanotusta logistiikkakriisistä 1995.

Ollila on kertonut, että hänen nykyinen sopimuksensa Nokian kanssa kestää vuoteen 2006. Ollila on Nokian pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hänen asemansa yhtiössä on täysin suvereeni.

Ollila tunnetaan tinkimättömänä, vaativana, ahkerana, jopa puritaanisena yritysjohtajana. Hän on tottunut olemaan luokkansa priimus, ja sitä hän haluaa olla edelleen. Hänen kunnianhimonsa on tärkeä tekijä Nokian menestyksessä.

Jorma Ollila ei varmasti halua jäädä historiaan pääjohtajana, jonka aikana Nokian alamäki alkoi. Hän ei myöskään halua edes neuvotella jatkopestistä samaan aikaan kun yhtiön markkinaosuus ja kannattavuus ovat edelleen alamäessä.

Silloinhan keskusteltaisiin pääjohtajan tai hallituksen puheenjohtajan pätevyydestä ja sopivuudesta. Nokia lähtee Ollilan mukana yhteiselle kirikierrokselle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    4. 4

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    9. 9

      New York Times: Yhdysvaltojen talous ei kasva Trumpin lupaamaa tahtia

    10. 10

      Finnveran rahoituksen kysynnässä kova piikki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää