Järjestörakenne selkeytyy, muuttuuko yrittäjien edunvalvonta?

Yritysmaailman edunvalvonta on selkeytymässä Etelärannan uuden etujärjestön myötä entistä harvempien toimijoiden käsiin. Elinkeinoelämän keskusliiton syntyminen vahvistaa elinkeinoelämän vaikutusmahdollisuuksia poliittisessa päätöksenteossa ja työmarkkinapöydässä. Uuden järjestön aloittaminen onkin elinkeinoelämän kannalta myönteinen asia.

Etelärannan järjestöt ovat tähän mennessä torjuneet Suomen Yrittäjät ry:n pyrkimyksen päästä työmarkkinoiden keskusjärjestöjen kaksikantamenettelyihin eli niin sanottuun tupo-pöytään. On kehotettu pitäytymään yrittäjäasioissa, kun taas Eteläranta hoitaa työmarkkinakysymykset Etelärantaan kuulumattomien yrittäjienkin puolesta. Nyt Eteläranta panostaa aikaisempaa enemmän yrittäjyyteen. Tämä näkyy myös uuden järjestön organisaatiossa. Pitäisikö SY:n vuorostaan olla tästä mustasukkainen ja kehottaa EK:ta pysymään perinteisellä reviirillään ja jättämään yrittäjäasiat SY:lle?

Tällainen reviirin vartiointi yrittäjäasioissa olisi yrittäjien kannalta yhtä epäviisasta kuin se on ollut työnantajille työmarkkinakysymyksissä. On hyvä, että mahdollisimman moni vaikutusvaltainen taho puhuu ja toivottavasti myös oikeasti toimii yrittäjien toimintaolosuhteiden parantamisen puolesta. Siksi toivotamme EK:n mielihyvin mukaan entistä aktiivisempaan vaikuttamiseen yrittäjäasioissa.

Sama logiikka pätee myös tupo-pöytäkysymyksessä: on kaikkien työnantajien etu jos työnantajien voima neuvottelupöydässä laajan pienyrittäjäjoukon mukaantulon seurauksena kasvaisi. Kenties uuden järjestön syntyminen antaa tässäkin suhteessa eväitä päästä jähmeistä asetelmista eteenpäin.

Aktiivisempi suuntautuminen yrittäjyyteen ei kuitenkaan tee EK:stä uutta yrittäjien etujärjestöä, ei siitäkään huolimatta, että EK:n noin 15 000 jäsenestä yli 90 prosenttia on pk-yrityksiä.

Ensiksikin on selvää, että kansallisesti tärkeät, suuret veturiyritykset tulevat jatkossakin olemaan keskeisimpiä vaikuttajia Etelärannan päätöksenteossa. Sinänsä ei ole syytä epäillä myöskään näiden yritysten halua edistää yrittäjyyttä. On kuitenkin niin, että tuhansien henkilöiden suuryrityksen ja muutaman henkilön pienyrityksen käytännön olot, ongelmat ja haasteet painottuvat eri tavalla. Tavoitteet eivät useinkaan ole ristiriidassa, mutta painotukset ovat erilaisia.

Toiseksi, EK:n edustavuus on koko pk-kentässä suppea, vaikka pk-sektorin kärkiyritykset ovatkin EK:n toiminnassa melko kattavasti mukana. Suomen 225 000 yrityksestä EK:hon kuuluu noin 15 000. SY:llä on 88 000 jäsentä, joista työnantajia noin 42 000. EK ei siis edusta suuria yrittäjäjoukkoja, joten heidän valtakirjaansa Etelärannalla ei ole. SY:llä sellainen on. Samasta syystä on selvää, että EK ei edusta koko elinkeinoelämää, vaan "vain" omia, toki merkittäviä jäseniään.

Vaikka EK jäsenkuntansa rakenteen ja pienyrittäjäkentän suppean edustavuuden vuoksi ei ole yrittäjien uusi etujärjestö eikä sitä sellaiseksi liene tarkoitettukaan, on todennäköistä, että uuden organisoitumisen seurauksena yrittäjäasiat ovat aikaisempaa enemmän esillä Etelärannan työssä. Kuten sanottu, tämä on pelkästään hyvä asia.

Uuden järjestön syntyminen herättää kysymyksiä Kauppakamareiden roolista. Kauppakamareiden ja EK:n jäsenkunta on pitkälti sama. Uskon – kansainvälisten esimerkkien mukaisesti – että Kauppakamareille jää jatkossakin oma tehtäväkenttänsä, muutakin kuin pelkästään säädöspohjaiset toiminnot. Silti muutoksia saattaa olla tulossa. Aika näyttää millaisia.

Elinkeinoelämän ja työnantajien järjestökentän selkeytyminen luo aikaisempaa parempia edellytyksiä elinkeinoelämän järjestöjen yhteistyölle. Yhteistyön tiivistäminen onkin ilmeisen perusteltua. Sen osoittaa historia, siihen viittaa tulevaisuus. Esimerkiksi yritysverouudistuksesta olisi tullut parempi, jos elinkeinoelämä olisi – myös kulissien takana – toiminut yhtenäisemmin. Tulevaisuuden haasteet yrittäjyyden edistämisessä ja yritysten sekä työpaikkojen pitämisessä Suomessa ovat puolestaan sitä luokkaa, että yhteistyön tarvetta tulevaisuudessa tuskin voi asettaa kyseenalaiseksi.

Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää