Valikko

Stonesoft laahaa yhä tappiolla

Tietoturvatuotteet tuovat kasvu-uskoa

Tietoturvaratkaisuja toimittava Stonesoft paransi tulostaan vuoden toisella neljänneksellä, mutta tulos jäänee pakkasen puolelle loppuvuonnakin.

Yhtiön arvio kannattavaksi kääntymisestä on aiempaa varovaisempi. Vielä viime helmikuussa tuloskatsauksensa yhteydessä yhtiö piti todennäköisenä, että tulos kääntyy positiiviseksi kuluvan vuoden aikana. Viime vuonna henkilöstövähennyksiä tehnyt yhtiö lausui nyt, että se tutkii jatkuvasti keinoja, joilla voitolle yltämistä voitaisiin nopeuttaa.

– Tällä haluamme korostaa, että olemme proaktiivisia sekä tuloslaskelman ylä- että alapuolella, toimitusjohtaja Jorma Turunen kommentoi yhtiön tiedotustilaisuudessa.

Turunen on kuitenkin luottavainen myynnin kehitysnäkymiin ja uskoo, että yhtiön loppuvuodesta tulee ensimmäistä parempi.

IBM-palvelimet ykkösmoottorina

Yritykset hankkivat palomuureja yhä useammin laitepohjaisina ohjelmistopohjaisten sijaan, mihin yhtiö vastasi hiljattain julkaisemalla uusia tietoturvatuotteita. Yhtiö keskittyy jatkossa myös integroituihin tietoturva-alustoihin.

– Bisnes on taas muuttunut vuodentakaisesta, mutta tuotevalikoimamme ja kohdemarkkinat ovat nyt laajempia kuin koskaan, Turunen kertoi.

Stonesoft listaa tärkeimmäksi kasvumoottorikseen yhteistyön IBM:n kanssa. Yhtiö on saanut palomuurinsa useampiin IBM:n palvelinsarjoihin, mikä tekee Stonesoftista Turusen mukaan ”niche-pelurin”. Uutta aluevaltausta yhtiö odottaa myös verkkohyökkäysten havainnointiin lanseeratulla IPS-ratkaisulla.

Yhtiön tuotteista Linux-käyttöjärjestelmään perustuvan StoneGate-palomuurin myynti kasvoi toisella neljänneksellä 21 prosenttia viime vuodesta. Ohjelmistopohjaisen StoneBeatin merkitys sen sijaan laski 38 prosenttia.

Yhtiön toisen neljänneksen tappion osuus liikevaihdosta laski 44 prosenttiin viime vuoden 62 prosentista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    8. 8

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    9. 9

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    10. 10

      Venäjä yksityistää liki viidenneksen Rosneftista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää