Ravintolansämpylälläon kaksi veroa

Mukaan otetun sämpylän alhaisempi vero ei näy hinnassa

Kuka muistaa ajan, kun kahvilasta sai ostaa sämpylän halvemmalla, jos sen otti mukaansa?

Leena Luoto muistaa. Hän oli kymmenen vuotta sitten ravintolapäällikkönä helsinkiläisessä Ma Baker’s -ravintolassa.

– Meilläkin oli silloin kaksi eri hintaa. Niille jotka söivät täällä, ja niille, jotka ottivat mukaan. Se oli aika yleinen tapa silloin, Luoto muistelee arvonlisäverojärjestelmän alkuhetkiä.

Baker’s Cafen vitriinissä Helsingissä on rivissä broilerisämpylöitä 4,70 euron hintaan. Asiakas maksaa niistä aina saman, mutta kahvila saa paremman katteen mukaan viedystä sämpylästä.

Helsingin Sanomien yleisönosastossa kirjoittaja arveli, että sämpylä on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka arvonlisäveron alentaminen ei laskisikaan elintarvikkeiden hintoja. Samaa kertoi Kuluttajatutkimuskeskuksen selvitys viime kesäkuussa.

Asiakas maksaaaina saman

Elintarvikkeiden myyjät, niin kauppa kuin ravintola-alakin, ovat vuoronperään vakuutelleet, että kunhan arvonlisävero saataisiin laskemaan, siitä hyötyisivät nimenomaan kuluttajat. Sämpylän hinta puhuu toista kieltä.

Takeaway-sämpylästä jää kahvilalle verottomana 3,90 euroa. Jos sämpylä nautitaan paikan päällä, kahvilalle jää suuremman arvonlisäveron takia käteen vähemmän, 3,65 euroa.

Veroetu tulee siitä, että ravintolassa syödyn sämpylän väliin lasketaan tarjoilupalveluun kuuluvaa arvonlisäveroa 22 prosenttia. Mukaan vietynä sämpylä rinnastetaan elintarvikkeiden myyntiin. Siitä vero on enää 17 prosenttia.

– Ei tällä perusteella voi väittää, ettei arvonlisäveron alennus menisi hintoihin, vastaa Suomen Hotelli- ja Ravintolaliiton tutkimuspäällikkö Heikki Lankinen.

Lankisen mielestä saman asian voi kysyä kahvikupista. Miksi kahvi maksaa saman, vaikka sen ottaa ilman sokeria ja kermaa?

– Jos ulosmyytävän ruuan hintaa lasketaan, niin paikan päällä myytävän hintaa pitäisi nostaa, jotta kokonaiskate saavutetaan, Lankinen sanoo.

Tuplahinta-hampurilainen sotkee

Verokeskustelu koettelee asiakkaan uskoa. On mahdotonta tietää, hyötyykö asiakas yhtään mitään mukaan myytävän sämpylän veroedusta.

– Kyllähän se on tarkoitettu niin, että kuluttaja siitä hyötyisi, sanoo Markku Puurula valtiovarainministeriön arvonlisävero-osastolta.

Hesburgerin toimitusjohtaja Aarne Aho sanoo, ettei Hesburger saa mukaan viedyistä hampurilaisista sen parempaa katetta kuin niissä, jotka syödään ravintolassa.

– Meillä on laskettu tavoite keskimääräiselle myyntikatteelle. Se saavutetaan sillä, että meillä on molemmat verokannat. Mukaan viety ruoka myös pakataan eri tavalla. Se tavallaan peittää verohyödyn, Aho puolustautuu.

Ahon mukaan siitä ei tulisi mitään, että hampurilaisille esitettäisiin kahta eri hintaa. Se sekoittaisi hänen mukaansa asiakkaat lopullisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Professori suomii palkkoja MT:ssä – "7 945 euroa vuoden jokaisena päivänä"

    8. 8

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    9. 9

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää