Putkinäkö kahlitseemainostajan televisioon

Yritysten tulisi kyseenalaistaa televisio mainosvälineenä, neuvoo PHS-ryhmään kuuluvan Tequila Oy:n strategiajohtaja Ville Tolvanen. Televisiota pidetään usein itsestään selvänä valintana, vaikka ensin pitäisi määrittää, keneen halutaan vaikuttaa ja miten, ja vasta lopuksi etsiä sopiva väline.

– Televisioon laitetaan liikaa rahaa suhteessa siihen, miten se myy, Tolvanen lataa.

Mainosmaailma on Tolvasen mukaan TV:n talutusnuorassa. Kuvaputkinäköä ruokkivat sekä suunnittelijat, mainostajat että mediayhtiöt, joiden intresseissä on televisiomainonnan lisääminen.

– Kun kaikki tyrkyttävät telkkaria, se on sulle helppo valinta. Jos valitset TV:n, kukaan ei varmasti hauku.

Television ja sanomalehtien suosiota mainoskanavina ylläpitää myös se, että niiden tehoa on helppo mitata. Televisiomainosten tekeminen on myös hauskaa.

– Osa mainonnan suunnittelijoista tekisi niitä, vaikka TV lakkautettaisiin, Tolvanen naurahtaa.

Uudet kanavat kuten internet ovat muuttaneet ihmisten suhdetta mediaan, mutta vanhoillinen mainosala reagoi muutokseen hitaasti.

– Toteutukset ovat alkeellisia, jos on vain TV-mainos ja lisätietoja netistä. Kombinaatioita pitäisi laittaa uusiksi.

Tolvanen myöntää, että televisio tavoittaa pienessä ja harvaanasutussa Suomessa massat tehokkaasti.

– Tavoittaa on kuitenkin eri asia kuin vaikuttaa. Verrattuna moniin muihin medioihin TV pärjää paremmin, mutta kun kilpailijoita on entistä enemmän, TV:n vaikutus vähenee.

– Televisioyhtiöt ovat ihan syystä huolissaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    9. 9

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää