Valikko

Nokia haalii osakkeitaan

Nokia jatkaa omien osakkeidensa ostamista nykyisellä halvalla kurssilla. Perjantaina yhtiö osti 3,3 miljoonaa kappaletta osakkeitaan 9,71 euron keskikurssilla.
Nokian tiedotteen mukaan sen hallussa on nyt 80,9 miljoonaa yhtiön osaketta.

Maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan kurssi on tullut ryminällä alas varsinkin yhtiön äskettäisen osavuosituloksen julkistamisen jälkeen.

Perjantaina Nokia nousi Helsingin pörssissä 0,2 prosenttia 9,72 euroon. Päivän vaihto yhtiön osakkeella oli 229 miljoonaa euroa. Tästä Nokian omien osakkeiden ostot olivat 32 miljoonaa euroa.

Nokian osakekurssi heikkeni perjantaina New Yorkissa 0,6 prosenttia Helsingin päätöstasosta. Atlantin takana Nokia päätyi 11,68 dollariin eli 9,62 euroon.

Vuodenvaihteen jälkeen monet yhtiön perinteisistä suuromistajista ovat vähentäneet Nokia-omistuksiaan, aamun Kauppalehti kertoo.

Nokian kymmenestä suurimmasta Suomeen rekisteröidystä omistajasta kahdeksan on myynyt merkittäviä määriä osakkeitaan.

Kuitenkin Arvopaperilehti muistuttaa, että Erkki Etolan ja Henrik Kuninkaan tapaiset sijoittajaveteraanit ovat kevään ja kesän mittaan kasvattaneet Nokia-pottejaan.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    4. 4

      Vapaakauppasopimuksen hyötyjä ”merkittävästi liioiteltu” – valiokunta tyrmäsi

    5. 5

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    6. 6

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    8. 8

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää