Valikko

Stora Enso näkee käänteenparempaan Yhdysvalloissa

Jukka Härmälän mukaantehostamistoimet alkavat vihdoin purra Pohjois-Amerikan tehtailla

Odotukset metsäteollisuuden suhdannekäänteestä vahvistuivat keskiviikkona, kun UPM:n tavoin myös suomalais-ruotsalainen Stora Enso julkisti ennakoitua paremman osavuosituloksensa ja valoisamman tilannekatsauksen loppuvuodesta.

Stora Enson huhti–kesäkuun tulokseen suhdannekäänne ei tosin vielä ennättänyt vaikuttaa. Yhtiön tulos ilman kertaluontoisia eriä lähes puoliintui 49 miljoonaan euroon edellisvuodesta. Liikevaihto kasvoi hieman vuoden takaisista luvuista 3,1 miljardiin euroon.

Toimitusjohtaja Jukka Härmälä myöntää, että tulos oli heikko. Paperimarkkinoiden elpymisen merkit ovat kuitenkin jo selvästi näkyvissä ainakin Pohjois-Amerikassa, hän uskoo.

Paperin kysyntää Atlantin toisella puolella kasvattaa talouden myötä elpyvä printtimainonta.

– Käänne on selvästi tapahtunut. Epäselvää kuitenkin on, kuinka pysyvää ja pitkäaikaista nousu on. Paperin hintoja on kuitenkin Pohjois-Amerikassa jo kerran korotettu, ja ollaan matkalla kohti seuraavia korotuksia. On tosin muistettava, että lähdemme liikkeelle hirveän alhaiselta hintatasolta, Härmälä sanoi keskiviikkona.

Härmälän mukaan alkusyksystä voimaan astuvat hinnankorotukset Pohjois-Amerikassa koskevat Stora Enson koko tuotevalikoimaa ja ovat keskimäärin viisi prosenttia.

Pohjois-Amerikan näkymiä kirkastaa Härmälän mukaan kannattavuuden parantamisohjelma, jonka ansiosta liiketoimintojen tuloksen odotetaan kohenevan huomattavasti vuoden toisella puoliskolla.

Toiminnan tehostamiseen onkin aihetta, sillä Stora Enson liiketoimintojen tappio Pohjois-Amerikassa oli tammi–kesäkuussa 106 miljoonaa euroa.

– Olemme tehneet Pohjois-Amerikassa erittäin huonoa tulosta. Nyt olemme ensimmäistä kertaa pitkässä ohjelmassa tulossa siihen vaiheeseen, että voimme käyttää kalustoa täydellä teholla.

Elokuussa 2002 aloitettu tehostamisohjelma sisältää Pohjois-Amerikassa muun muassa kolmen vanhan paperikoneen sulkemisen ja viiden koneen uudistamisen.

Henkilöstöä Stora Enso on vähentänyt tähän mennessä 900 hengellä eli 15 prosenttia.

Euroopassa elpyminen yhä epävarmaa

Härmälä arvioi, että Euroopassa markkinoiden elpyminen on yhä Pohjois-Amerikkaa epävarmemmalla pohjalla. Hänen mukaansa paperin kysyntä erityisesti hienopaperilaaduissa on kuitenkin täälläkin paranemassa.

Kysynnän kasvu antanee Stora Ensolle mahdollisuuden korottaa ainakin suoramainonnassa suositun hienopaperin hintoja Euroopassa vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

Myös aikakauslehtipaperin kysyntä on Härmälän mukaan kohenemassa. Runsaan tarjonnan vuoksi hinnankorotuksiin tuskin kuitenkaan on vielä varaa vuoden jälkipuoliskolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    7. 7

      Trump esitti kovaa Kiina-kritiikkiä ja nimitti konkarin maan suurlähettilääksi

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Finnairin matkustajamäärä kasvoi marraskuussa – perutut lennot supistivat Amerikan-liikennettä

    10. 10

      Tänään selviää, milloin Länsimetro valmistuu – ISTV näyttää tilaisuuden suorana kello 12

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää