Pasi Holm hämmentyi huomiosta

Työnantajamaksujen alentamista ehdottanut Holm pettyi väärinymmärryksiin

Pellervon Taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pasi Holm katselee hölmistyneenä vedenpaisumusta.

Häntä eivät hämmennä sateesta tulvivat tiet, vaan se, että keskustelu pienipalkkaisen työn tukemisesta on saanut niin järjettömän suuret mittasuhteet.

Holm ei osannut kuvitella, minkälaisen vastaanoton hänen ja Vesa Vihriälän kaksi vuotta sitten tekemä ehdotus saisi aikaan. Konsti työllistämisen helpottamiseksi oli käyttää 700 miljoonaa euroa työnantajien maksujen alentamiseen.

Miesten ehdotus on tyrmätty niin monesta suusta, että Holm ei uskokaan, että tuki toteutuisi näin suurena.

Eikä hän yllättynyt, että valtiovarainministeriön budjettiehdotus jätti sen huomiotta.

– Se euromäärä, jota me olemme ajatelleet, tuntuu aika pieneltä. Hallitus laittaa saman verran alkoholiveroon, eikä siitä keskustella ollenkaan, Holm ihmettelee.

Ihan pienellä summalla työllistämistä ei Holmin mielestä kannata tukea tai muuten kukaan ei huomaa sen vaikutusta.

– Se on vähän kuin veroalessa. Kuka sen huomaa, jos tilille tulee viisi euroa kuukaudessa enemmän. Ministeriön kannalta ne voivat olla isoja lukuja, mutta kukkarossa ne eivät näy.

Paljon vääriä luuloja ja tulkintoja

Holmin mielestä turhan moni on tehnyt ehdotuksesta täysin vääriä tulkintoja.

– Pelätään että se lisää osa-aikaisten määrää. Mutta juurihan on puhuttu siitä, että työnantajat haluavat pidentää työaikoja.

Sitäkään ei Holmin mielestä liikaa kannattaisi pelätä, että työnantaja panisi saamansa maksuhelpotukset omaan taskuunsa.

– Silloin pystyisi myymään halvemmalla. Tai vaikka ei myisi, niin tekisi ainakin tilaa markkinoille muiden myydä.

Holm veikkaa, että hallituksen esitys pienipalkkaisen työn tueksi tulee jäämään lopullisestikin reilusti alle 500 miljoonan euron.

– Kestää aikansa, että ihmisten vastustus sulaa ja tulee uusia asioita, joita vastustaa. Sillä tavalla voisi ajatella, että summa voisi olla pienempikin, jos se leviää siitä asteittain.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      HS: Kymmenet Expertit muuttuvat Power-myymälöiksi

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    10. 10

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää