Valikko

Stonesoftin toimitusjohtaja eroaa

Tietoturvayhtiö Stonesoft Oyj:n nykyinen toimitusjohtaja Jorma Turunen eroaa yhtiön palveluksesta. Yhtiön hallitus on nimittänyt yhtiön perustajan ja teknologiajohtajan Ilkka Hiidenheimon Stonesoftin uudeksi toimitusjohtajaksi. Hallitus nimitti myös uudeksi talousjohtajaksi Mikael Nybergin.
Yhtiön heikon taloudellisen tuloksen vuoksi yhtiön hallitus on valtuuttanut uuden toimitusjohtajan käynnistämään säästötoimenpiteet kulutason ja organisaation sopeuttamiseksi. Yhtiö käynnistää YT-neuvottelut arviolta 7-9 henkilön vähentämiseksi.

Kaikilla suunnitelluilla toimenpiteillä yhtiö tavoittelee noin miljoonan euron kustannussäästöjä vuosineljännestä kohden, ja niiden uskotaan toteutuvan vuoden 2004 viimeisellä neljänneksellä.

Nyberg talousjohtajaksi

Yhtiön uudeksi talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimetty ekonomi, DI Mikael Nyberg, 44. Hän on viimeiseksi toiminut sveitsiläisen Tech Data Internationalin varatoimitusjohtajana Sveitsissä.

Nybergillä on mittava kotimainen ja kansainvälinen kokemus taloushallinnosta, logistiikasta, laadusta ja ostotoiminnoista muun muassa Esson ja Tech Datan palveluksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    9. 9

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää